"Kaikki häät on olleet samanlaisia jo 15 vuotta ja silti jokainen morsiuspari jaksaa vouhkata, kuinka eivät halua mitään tusinahäitä vaan täysin omanlaiset häät. Ja kuinkas käykään, kun paikalle menet. Ihan samat häät kuin ne 10 edelliset joissa olet käynyt."
- Vauva.fi
Mielessäni on häiden suunnittelun alkutaipaleelta asti pyörinyt kysymys siitä, kuinka tehdä häistä meidännäköiset. Jos häistämme tulisi juuri tämän hetken kopio, tanssisin villisti haarovälistä reikäisissä seksikkäissä pierukollareissa edellispäivän meikit pitkin naamaa ja tukka likaisena. Sulhon haute couture -asu koostuisi Seppälän onepiece-asusta ja päätä koristaisi kuulokkeet. Jalassa tietenkin edellisjoulun malliston harmaat villasukat. Onko meitä mennä kirkossa naimisiin? Ovatko värivalintamme meitä? Kuvastaako tuo biisi imeline lyriikoineen juuri meitä (ja kahta miljoonaa muuta rakastavaista)? Kuinka nämä pitsipönttökoristeet suodatinpussiruusuineen kuvailevat meitä ihmisinä ja parina? Vastaus: en tiedä. Tiivistetysti voidaan sanoa, että kaikki on nähty ennenkin ja aivan varmasti noin sata kertaa siistimpänä versiona kuin meillä. Ratkaisu tähän ongelmaan piilee siinä, että
Häissä ei mammapalstan mukaan viihdytä, koska ne ovat kaikki samanlaisia. Ei tykätä leikeistä eikä lässynlääpuheista jotka ovat merkityksellisiä vain hääparille. Tämä johtaa häävarustekilpailuun ja setelinippujen heittelemiseen siinä toivossa, että raha luo tunnelmaa. Mitä enemmän häihin käytetään rahaa, sitä enemmän niistä on tullut spektaakkeleita. Vieraiden on PAKKO viihtyä ja ohjelmaa täytyy pukata toisensa perään niin nopealla tahdilla, että Irma-mummo heittää veivit tanssilattialla 6 tunnin yhtämittaisen seisomisen vuoksi. Häistä on tullut sirkus. Raketit paukkuvat, bändi on maksanut tuhansia koska "no ei me nyt mitään Käpylän lukion nimetöntä poikabändiä oteta meille esiintymään kun ne oli jo Seppo-Suolevin ja Iiris-Spiruliinan häissä!" ja viihteenä on photoboothia, karkkibuffaa, jonglööriä, taikuria, baari, Michael Jackson -imitaattori ja Jope Ruonansuu. Parhaimmillaan tämä kaikki kustannetaan vierailla, joille on annettu tilinumero jo kutsussa massien keruuta varten.
En vaan jaksa ahdistua. Toivon, että häävieraamme viihtyisivät niinäkin hetkinä, jolloin ohjelmaa ei ole. Ymmärrän elämän realiteetit ja sen, ettei ole olemassa juhlia, joissa kaikki viihtyvät samalla tavalla. Häiden kutsulistalla ei juurikaan ole perheellisiä, joille häät varmasti ovatkin lapsenvahtijärjestelyineen lähinnä pakkopullaa. Jos häät jonkun mielestä kallistuvat kopiobullshitin ja traditioiden kyllästämän tylsyysfestin puolelle, niin ei ole pakko tulla. Kuulun onneksi siihen ikäluokkaan, ettei vielä juuri kukaan lähipiiristäni ole naimisissa. Vieraamme tuskin siis ovat kurkkuaan myöten täynnä karkkibuffaa ja photoboothia - tai häitä ylipäätään. Häiden suunnittelu on rahahuolia lukuunottamatta ihan mukavaa touhua, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Kopioin huoletta mieleiseni ideat hääblogeista. Miksi vääntää väkisin jotain omaa, kun voi hyödyntää jo olemassaolevaa ja hyväksi havaittua?
Jonkun juttu voi olla teemahäät, joillekin taas sopii kymmenen hengen piknikhäät maistraatissa käynnin jälkeen. Nämäkään eivät yllätysyllätys ole mitään uusia juttuja. Maistraattimorsioista on pikkuhiljaa tulossa mainstream-morsioita. Suomen nykyinen taloustilanne jopa liputtaa tämän vaihtoehdon puolesta. Toisille se oma juttu ovat massahäät, prinsessamorsion täydellinen onnenhekuman päivä. Uskon jokaisen parin häiden olevan omalla tavallaan uniikit ja omannäköiset, vaikka koristelut ja tarjottavat olisivat täsmälleen samat. Uniikkius syntyy paikalla olevista ihmisistä, ei niinkään tilasta, ruuasta tai ohjelmasta. Opiskelijaelämäni mieleenpainuvimmat bileet ovat olleet ahtaassa yksiössä pidetyt nyyttärikestit parhaimpien kamujen kanssa. Taustalla soi Tinakenkätyttö, ja tunnelma oli katossa.
Olipas melkoista aivopierushaibaa, mut mennään näillä! Aurinkoista lauantaipäivää, meikämorsio suuntaa pian uniikisti terdelle ja leffatreffeille kihlatun kanssa 8---)
