torstai 6. maaliskuuta 2014

Väreistä

Äääääärsyttäääää! Nimittäin huomisen tentin lisäksi mahdollinen juhlapaikkamme ei vastaa sähköpostiin. Kommunikaatio tämän kyseisen mestan kanssa on tökkinyt koko ajan ihan huolella. Paikka on meille alustavasti varattu, olemme käyneet sitä viime kesänä ihastelemassa ulkoa päin, mutta en tiedä miltä se näyttää sisältä. Kyseessä on tanssipaviljonki järven äärellä. Täydellistä! Varmaan, mutta ei voi tietää. Olisi kiva lyödä lukkoon kirkko ja pitopalvelu, mutta aikataulu venyy. Mitään muuta mainittavaa ei häärintamalla siis ole tapahtunut. Opintolainaa pitäisi taas nostaa ja mollin sivuja rämpätä kesätyöpaikan toivossa. Huonoltahan tuo tilanne taas näyttää. Ryhdyn rantapummiksi. Mieltäni onneksi piristää lauantainen lempibändini keikka <3

Kuten jo noista askartelupaskarteluistani voi päätellä, tulee häidemme väreistä yksi olemaan sininen. Olen pienestä pitäen rakastanut sinistä. Äitini yritti suostutella minua pukeutumaan vaaleanpunaiseen prinsessamekkoon isosiskoni häihin, kun olin alle kymmenvuotias. Sain hermoromahduksen ja äiti taipui siniseen mekkoon. Syytä tähän obsessioon en tiedä. Kaiken täytyy aina olla sinistä. Ystäväni ovat muutaman kerran jo hermostuneet minuun, kun olen niin kaavoihini kangistunut :--D Muiksi teemaväreiksi on valittu valkoinen ja hopea (koska pelkkä sininen ja valkoinen tuo heti mielleyhtymän isämm _ maallisista junteista, suomenlipuista seinillä ja Timo Soinin naamasta leijumassa ilmassa).


Haha, tuo hopeapallo näyttää aika surulliselta

En ole ajatellut kyllästää koko juhlapaikkaa sinisellä, vaan tarkoituksena on ripotella sitä sinne ja tänne. Kattoon tahtoisin kyllä laittaa sinisen sävyisiä pompomeja ja siniset kukat olisivat kivoja ja siniset kengät ja sininen sukkanauha ja sinistä sormuksessa ja... Niin, naisen mieli on häilyväinen! On vain vielä todella turhauttavaa miettiä koristeita, kun juhlapaikasta ei ole sataprosenttista varmuutta, enkä edes tiedä saako kattoon roikkumaan mitään. Joudun kohta vetämään itseni kiikkuun :D




Ajattelin huomenissa paljastaa vähän tulevasta hääpuvustani, joka yllätys yllätys on täydellinen. Mitäpä muutakaan muka?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti