tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mää en taho!

Häätraditio. Kuulostaa vanhoilliselta ja melkoisen kuivalta. En ole vielä sen tarkemmin miettinyt häidemme ohjelmapuolta, vaan koonnut soittolistaa ja haaveillut juomapuolesta ja loistavista bileistä. Meille todennäköisesti tulee muutama "no tää nyt kuuluu häissä olla" -juttu, mutta ihan kaikkia ohjelmanumeroita tai traditioita en sulata.

Kirkko: Kyllä, vaikka emme ole uskonnollisia. Miksi? Koska pidän entisen kotipaikkakuntani pienestä kirkosta, jossa olen aina haaveillut meneväni naimisiin. En oikeastaan keksi tähän mitään järkevää syytä, vaikka varmaan pitäisi. Minusta ei tunnu pahalta mennä kuuntelemaan Raamatun sanaa tai virsiä. Olen ollut aikanaan seurakuntanuori, joten mitään uutta ei ole tiedossa. Toki voisimme pyytää papin tai maistraatista siviilivihkijän siunaamaan meidät vaikka metsään lammen juurelle, mutta en koe sen olevan minun juttuni.

Erillään nukkuminen ennen hääpäivää: Mahdollista, mutta en usko. Punkkaamme varmaankin porukoitteni luona, sillä muuta vaihtoehtoa pienessä kylässä ei oikeastaan edes ole. Jos ei sitten halua rähjäiseen motelliin, mutta se on jo aika ekstriimiä.

Koko suku mukaan häihin, koska maalaishäät: Ei todellakaan. Sori serkunkumminkaimat, joiden kanssa en ole kommunikoinut ikinä.

Häät talkoovoimin: Pienestä budjetista huolimatta ei. Äidin kanssa saatamme tehdä yöpalatarpeet, mutta muuten tahdon läheisteni nauttivan päivästä ilman velvollisuutta ravata kyökin puolella tai huolehtia jatkuvasti muiden tarpeista.

Sukkanauhan heitto: Varmaankin. En tosin halua mitään mukahauskaa "HOHOHOO vedin täältä sun hamees alta traktorin, peräkärryn, naapurin Erkin ja palviporsaan -tyyppistä läppää, tai hampaiden käyttöä. Tai sitä, että sukkanauhan sijasta sulho löytää alushousut mallia Grandma XXXL sukkanauhan sijasta. Aika kulunutta.

Morsiuskimpun heitto: Eiköhän.

Häävalssi: Sulho tahtoo, joten joo. Minulle olisi kelvannut myös häähuojunta jonkun nyyhkybiisin tahtiin.

Morsiamenryöstö: Ei. Harvemmin naurattaa ketään, kun pari setämiestä tulee sukkahousut päässä kanniskelemaan morsianta. Ei myöskään sulhasen-, bändin-, boolimaljan-, anopin- tai yhtään kenenkään ryöstöä, kiitos!

Karaoke ohjelmanumerona: EI IKINÄ!! Jäätävintä paskaa ever. Olen pahoillani, jos jonkun mielestä sukulaismiesten kahden promillen humalassa rääkymä Marita Taavitsaisen Andre on mannaa korville. Jätetään laulaminen niille, jotka sen osaavat. Hirvittävä myötähäpeä iskee aina Satuhäitä katsellessa, kun lavalle punkevat häävieraat lurittelevat balladeja ja muut pönöttävät tuskastuneina pöydissä miettien, joka täältä voi lähteä kotiin.

Hääleikit: Mielellään ei. Ainakaan mitään sellaista, johon on pakko osallistua. Tätä täytyy suunnitella kaason kanssa, mutta toivoisin seurustelua, musiikkia ja tanssia sen sijaan, että aikuiset ihmiset hyppelevät tuolien ympärillä tai muuta tosi jännää.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Baarissa karaoke on ihan okei, koska se on yleensä erillisessä tilassa, josta pääsee halutessaan pois. :D Kännissä sitä luulee aina olevansa hyvä tanssimaan ja laulamaan, harmi että todellisuus on yleensä aika kaukana kuvitelmista!

      Poista
  2. Meillä ei myöskään ryöstetä ketään. Inhoan niitä! Kaasoni, joka ei vielä tiedä olevansa kaasoni, vihjaili jotain morsiamenryöstöstä. Ilmoitin, että kyseisen idean isä/äiti lentää niskaperseotteella ulos häistäni ja ihan minun toimestani.
    Samoin kaikki hääleikit saisi tunkea todella syvälle paikkaan, jossa ei aurinko paista. Eli meillä ei ole niitäkään. Se on muutenkin häissä ahdistavaa, jos koko ajan on jotain ohjelmaa, eikä sellaista seurusteluaikaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Hieno suunnitelma! Ymmärrän noita leikkejä siinä mielessä, että tunnelma vapautuu. Meille on tulossa minun opiskelijaystäviäni + lukioaikaisia kavereita + sulhon ystäviä, eivätkä nämä ryhmät tunne toisiaan. Jokin hassunhauska leikki siis voisi yhdistää kivasti ja tuoda ainakin keskustelunaiheita.

      .... Taaai sitten yksinkertaisesti laitetaan nämä poppoot omiin pöytiinsä juttelemaan keskenään ja annetaan alkoholin hoitaa homma :D tanssilattialla sitä on ennenkin tutustuttu ventovieraisiin!

      Poista