Einari Epätoivo

Koska olin edellisessä postauksessa kovin positiivisella päällä, aloitan tapojeni mukaisesti tämänkin ranttauksen auringon kanssa kilpaa sädehtien, hymyileväisenä ja onneni kukkuloilla! Eijjjjumalauta. Aina ei olekaan niin ihanaa häähömppää ja kukkasia ja kissanpoikia ja sateenkaaria. Joskus vituttaa rankasti.

Olin torstaina ensimmäistä kertaa työharjoittelussa. Olisi voinut mennä hyvin, vaan ei mennyt. Kotiin palattuani parahdin itkuun enkä pystynyt nukkumaan kunnolla koko yönä, vaan heräilin tunnin välein ja sydän hakkasi kylkiluiden välistä ulos. Jostain syystä otin epäonnistumiseni tosi rankasti, vaikka harjoittelu on nimenomaan HARJOITTELUA, ei täydellistä osaamista. Varmaan turha verrata itseään työntekijään, joka on painanut duunia viimeiset viisi vuotta, kun minun työkokemukseni rajoittuu viimeksikuluneeseen kahteen tuntiin. Lisätään tähän soppaan vielä hormonitoiminnan heilahtelu ja tästä johtuvat iloiset ruumiintoiminnot luokkaa seuraava gif, niin olemme päässeet haistavittu-landian porteille.

Seuraavana päivänä olisi ollut luento, mutta vähäiset yöunet ja paska fiilis johtivat siihen, että jaksoin möyriä tasan sohvalle asti. Avasin kannettavan ja katsoin ensimmäisen tuotantokauden My Mad Fat Diarya. Yleensä pahaan mieleen auttaa ylensyömisen lisäksi netissä mukavien asioiden tekeminen, vaan ei tällä kertaa. Yritin katsella ebaysta häärompetta. Ei auttanut. Lueskelin hääblogeja. Auttoi jonkin verran, kunnes tajusin, että olen vastoin odotuksiani kyhännyt omasta blogistani kummallisen negatiivisuusloukon, kun asiat eivät etene mihinkään suuntaan. ARGH! Fiilikseni kyseisellä hetkellä:

Onneksi Sulho palasi reppu selässä koulusta ja antoi haleja. Elämä voitti ainakin toistaiseksi. Onni on rakas, joka tuo suklaata ja joka jaksaa katsella itkusta turvonnutta naamaani.

Varastossa on kyllä iloisempiakin aiheita, kuten mekkomakustelupostaus ja asiantynkästä kaavailemistani hääkynsistä. Sulho ehdotti, että voisin kirjoitella jotain hänen sormuksestaan. Ei laisinkaan kakka idis.