Painavaa asiaa

En ole koskaan ollut läski. En ole ollut ikinä ylipainoinen. En ole ollut edes erityisen pullava. Olen ollut löysä, muodoton (tosin pyöreä on muoto!) ja ryhditön. En ole koskaan pitänyt vartalostani, mutta siedän sitä. Joudun elämään sen kanssa ja se minun. Kohtelen ruumiillista temppeliäni kehnosti syömällä roskaruokaa, istumalla huonossa asennossa tietokoneen ääressä ja tupakoimalla satunnaisesti. Muutoksia on kuitenkin tapahtunut, hitaasti mutta varmasti. Tähänkin asiaan on vaikuttanut suuresti ihminen, jolle kelpaan kiloineni ja raskausarpineni. Kun vielä voisin nähdä itseni samalla tavalla!

Kyproksella viime kesänä.

Kuten moni muukin, tein vuoden alussa uudenvuodenlupauksen kilojen pudottamisesta. Ystäväni avustuksella aloitin saliharjoittelun ja tykästyin siihen kovasti. Yliopiston sali on  ilmainen(!!!), miinuksena tosin siellä parveilevat liikunnanopiskelijamisut ja punttipenat, joiden lihakset ovat perkeleen pinkeät. Olen kateellinen ja samalla hieman pelokas. Jos vahingossa hipaisen heitä, pingahtaisin varmaan pitkin seiniä. Saleilun ohessa kävin ja käyn edelleen lenkillä. En syö kokonaista suklaalevyä illassa, mutta ruokavalioni ei myöskään koostu pelkästä kanasta ja proteiinisiitä ja proteiinitästä (no okei, kyllä minä niitä patukoita joskus vedän. Ovat pirun hyviä ja ehkä vähän terveellisempiä kuin ainaiset bountyt ja daimit.) Mikään salifitnesskissa minusta ei tullut eikä toivottavasti tule. Kuvia kehittymisestä olen silloin tällöin ottanut pysyäkseni kartalla muutoksista, mutta esimerkiksi instagramiini en jaksa jokaista habatreeniä tallentaa. Olisikin joku haba mitä kuvata :D

Olen laihtunut tammikuusta lähtien noin kuusi kiloa. Huomaan muutoksen itse lähinnä katselemassa vaikkapa noita lomakuvia, jotka aiheuttavat inhoreaktion. Peiliin katsomalla näen toki esimerkiksi vähärasvaisemmat olkapääni ja hieman paremmin erottuvat solisluut, mutta negatiivinen minäkuva ei ole häipynyt samaa tahtia kilojen kanssa. Tavoitteenani ei ole pudottaa kymmentä kiloa ja näyttää kuihtuneelta hääpäivänäni, vaan saavuttaa vihdoinkin tila, jossa minun on hyvä olla. Puntarilla tulee käytyä harvoin, sillä minulle peili kertoo enemmän kuin lukema näytöllä. Tiedän kuitenkin, että rasvaa on lähtenyt ja hieman lihasta on tullut tilalle yksinkertaisesti syömällä terveellisemmin ja liikkumalla enemmän.

Ennen - Jälkeen (Anteeksi eroottiset alusvaatteeni ja söpöt rusketusrajat -iu )

Suunnitelma B on hankkia epämukavasti puristavat mutta ihanasti timmintävät aluspöksyt mekon alle, jos vaikka satun tässä välissä jotenkin kummasti plösähtämään. Kaunis, mahan kohdalta tiukka merenneitomallinen mekko ja pömpöttävä alavatsa ei ole kovin hyvä yhdistelmä :D häidenalusviikolla voisi pitää jonkinlaisen puurokuurin, ettei turvotus vaivaisi tärkeänä päivänä.

ps. tilasin kivan turhakkeen, häälaukun. En tiedä tuleeko käytettyä, mutta tilasin koska halpa (12e). Kiitos ebay ^___^ (anteeksi paska pikselimössökuva. En jaksa. Väsyttää.)

                                          

Kuulumisia

Olenpas ollut kerrassaan kakka bloggaaja! Tähän läpätystä töistä ja urheilusta ja väsymyksestä ja plaaplaa. Tosiasiassa olen joko unohtanut tai potenut huonoa omaatuntoa kirjoittamattomuudesta ja päättänyt olla tulematta koko blogiin. Asiaan!

Koska olen nykyään työn raskaan raataja, voin ostaa kivoja juttuja häitä varten. Rahaa pitäisi toki säästää myös koko ensi lukukautta ajatellen, mutta toisaalta nostan joka tapauksessa opintolainaa alahuuli väristen, joten enpä jaksa siitä juuri stressata. Tammikuussa on tulossa opintomatka Roomaan - siitä koulu onneksi sponssaa osan. Lisäksi äiti lupasi antaa sitä varten hieman euroja :--)

Pienen taukoni aikana tapahtuneita asioita:

- Ystävän häät (jälkimainingeista tulossa oma postaus)

- Viikot töissä ja viikonloput röhnöttämässä sulhon luona kotosalla

- Varattiin kirkko!!!!!! 06.06.2015 klo.15.00 on meidän siunaus. Koska pieni paikkakunta ja ajoitus, sain valita mieleiseni ajan. Haluamme aloittaa kirkonmenot "vasta" kolmelta, koska sulhon suku joutuu ajaa pitkän matkan Suomen toiselta laidalta kotipaikkakunnalleni. Eikä tarvi herätä niin aikaisin. Jos nyt saan edes unta. Kuvien ottokin voidaan järjestää puoliltapäivin, kun aurinko (joka saa luvan paistaa kyseisenä päivänä!) porottaa suoraan zeniitistä silmään.

- Koitin hääpukua päälleni. Se on liian iso. OLEN LAIHTUNUT. Tai kiinteytynyt. Us-ko-ma-ton-ta! Salilla käyminen ja lenkkeily ovat tuottaneet tulosta :) (ostin mekon siis tammikuussa). Onneksi ystäväpiirissä on käsistään kätevä neito, joka osannee kaventaa mekon. Sitten pitää toivoa, että pysyn samoissa mitoissa.

- Emme ole vieläkään nähneet juhlapaikkaa sisältä... tuntuu, että tästä blogista on tullut valitan-täällä-juhlapaikasta-blogi :D Noh, elokuussa ilmeisesti sitten...

- Kutsuvieraslistaa korjattu, uusi lukema n. 60-70 ihmistä

Kuinka moni muuten pahastuu, jos laitan siunaustilaisuuteen pitkän hunnun? Tai jos minut talutetaan alttarille? Ymmärsin, että nämä eivät kuuluisi kuin normaaliin vihkimiseen. Meidän naimisissaolostamme ei tiedä kuin kourallinen ihmisiä (ja kaikki tänne blogiin eksyvät :D), ja tarkoitus olisi, että asia tulisi ilmi papin puheessa. Äiti ehti jo ehdottaa, että isoveljeni saattaisi minut alttarille. Minusta se oli kerrassaan loistava ajatus, mutta onhan se vähän hassua kun jo naimisissa olevaa talutellaan ja luovutetaan sulholle... Toisaalta mitäpä väliä sillä on, jos joku ei tykkää. Meidän hääthän ne loppujen lopuksi ovat.

Tämän sekavan "kirjoita nyt jotakin edes, niin saat alta pois" -plöräyksen jälkeen voinkin siirtyä lukemana hyvällä omallatunnolla muiden hääblogeja! Seuraava postaus tulee toivottavasti alle kuukauden sisään :---D ps. päivitän spotify-osion!

Polttariseikkailu ja työnteon ihanuus

Tänne on tullut uusia lukijoita! En tiedä miksi, mutta tervetuloa kuitenkin. Kuten otsikosta voi todeta, on meikäpallero saanut kuin saanutkin kesätöitä! HAAAALLELUUJA. Työnkuva on seuraavanlainen: istun kylmässä hallissa ja laitan pierulta haisevia muoviläpäreitä räystäsputkenjatkeeseen, kasaan niistä etäisesti hyrrää muistuttavia häkkyröitä ja laitan lootaan. Kuulostaa eksoottiselta, vai mitä? Tähän mennessä olen nauttinut siitä, että minulla on töitä. Josta saa rahaa. Jotka käytän ensi kesänä häihin. Kaikilla ei ole käynyt yhtä onnellisesti kesätöiden suhteen. Ainoa valituksenaihe on se, että jo ennestään tietokoneen ääressä istuessa vinkuralleen kasvanut selkäni ja lysyssä olevat hartiani menevät entistä enemmän mutkalle. Onko kukaan muu joutunut ikinä käyttämään pumppukärryä? Ei jumalauta mikä helvetin esikartanoista rahdattu vehje. Sama miten sitä pyörittää, niin aina se kannossa oleva laatikko menee kilometrin ohi kohteesta tai pahimmassa tapauksessa jäät koko paskan kanssa jonnekin jumiin. Nuoren tytön poskille nousi tänään kaino puna, kun työkaverit (minua aika paljon vanhemmat ja kokeneemmat miehet) katselivat epätoivoista yritystäni saada tuota oranssia vittupäätä hallintaani. Teki mieli tirauttaa itku.

Kuvan kärry ei liity tapaukseen. (aivan liian hifi malli)

Majoitun siis kesän porukoitteni luona entisellä kotipaikkakunnallani. Sulho (vai saako sanoa aviomies? Saa!) jäi vahtimaan kämppäämme yksin. Ikävä alkaa painaa jo tässä vaiheessa, kun toinen ei olekaan vieressä aamulla. Viikonlopuksi paahdan onneksi kotiin :)

 Olin viime viikonloppuna ystäväni polttareissa Tampereella. Meitä oli yhteensä viisi, juuri sopivasti yhteen autoon, jolla kiesitimme paikasta toiseen. Ohjelmaan kuului runsas aamupala, tehtävien tekoa kaupungilla, Pyynikin näkötornista laskeutumista, purjelentoa(!), elämäni ensimmäinen kiinalaisessa käynti ja tappiin asti juhlimista baarissa. Lupauduin laskeutumaan päivänsankarin kanssa tuolta tornista alas. Sopivat kengätkin oli jalassa ihan vain kyseistä aktiviteettia varten. Laitoimme valjaat päälle, kypärät päähän ja lyhyen harjoittelun jälkeen hissillä ylös. Tässä vaiheessa iski niin järkyttävä kuumotus että tasanteelle päästyämme minun piti iskeä kontilleen ja hiipiä seinää myöten kohtaan, josta laskeminen aloitettiin. Tuleva morsio lasketui reippaasti alas, mutta minun huohotukseni muuttui äkkiä hyperventiloinniksi. Ohjaajasetä kyseli huolestuneena, onko kaikki kunnossa. No mitäpä lottoat. Valehtelin kaiken olevan ihan hyvin, vaikka mikään ei ollut kivasti. Huipulla tuuli epämiellyttävästi, mikä vain lisäsi kuolemanpelkoani. Sain räpsäistyä muutaman kuvan laskeutuvasta ystävästäni, mutta sitten painuin nopeampaa kuin Usain Bolt rappusia alas maan kamaralle. Onneksi tästä ilosta ei meikäläisen tarvinnut maksaa :D

Purjelento oli koko päivän kohokohta. Polttarisankari luuli, että menemme ajamaan kartingia, sillä lentopaikan vieressä oli kartingrata. Hänen leukansa loksahti auki, kun kulman takaa paljastui halli täynnä lentämiseen suunniteltuja koneita. Purjelentokoneeseen istutettiin morsion lisäksi jantteri, joka osasi ohjata härveliä. Olin hyvin epäuskoinen sen suhteen, pysyykö moottoriton, kindermunasta putkahtaneen näköinen muovinpala taivaalla laisinkaan. Hyvin se kuitenkin näytti liitävän saatuaan vauhtia toiselta koneelta, johon se oli kiinnitetty köydellä. Alunperin olimme varanneet ajan laskuvarjohyppyyn Jämijärvelle, mutta samaisessa paikassa kävikin pieni onnettomuus: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201404200163249_uu.shtml joten peruutimme ajan pikaisesti. Jännittämisen jälkeen maistui buffetateria kiinalaisessa. Oli kyllä hurjan hyvää! En ymmärrä, miksen ole aikaisemmin eläessäni käynyt kiinalaisessa. Kaikki mitä maistoin oli hyvää (saattoi tosin johtua siitä, että _KAIKKI_ oli uppopaistettua. Myös jälkiruoka.)

Lyhyehköjen yöunien jälkeen kävin pyörähtämässä Ikeassa, mistä tarttuikin mukaan parvekekalusteiden lisäksi muutama häihin liittyvä juttu. Koska kamerani piuha on toisella paikkakunnalla, teen romuista postauksen viikonloppuna :) Nyt perse peiton alle ja unta kuuppaan. Huomenna on työpäivä! (€€€€€€€€€€€€)

Vaimo

Olen ollut vaimo viisi päivää. Valitsimme maistraattipäiväksi joskus vuoden alussa tietämättämme viikon paskimman päivän. Satoi ja tuuli ja minun oli hurjan kylmä. Mukaamme otimme parhaan ystäväni ja hänen avokkinsa. Jännitin morsiushuoneessa, sillä vihkijä oli noin viisi minuuttia myöhässä. Vitsailin sulholle, että vielä ehtii karata, jos tahtoo. Itse toimitus oli ohi viidessä minuutissa. Aikaa olisi varmaan mennyt vielä vähemmän, jos vihkijäsetä ei olisi puhunut raaaauhaaallliseeeelllaaa ääääneeeellllääää pitkiä taukoja pitäen. Meitä sulhon kanssa hieman nauratti sedän intensiivinen katsekontakti ja rauhallisuus. Etenkin loppurunon kohdalla minua alkoi hymyilyttää niin, että jouduin purra hammasta pysyäkseni tyynenä. Oli lähellä, etten itkenyt. Lopuksi saimme käteen kirjekuoren, jossa oli vihkitodistus ja lopussa luettu runo. Otimme yhteiskuvat ja raapustimme nimet vieraskirjaan. Olo oli aika epätodellinen, vaikka mikään ei tavallaan ollut muuttunut. Mitä nyt olin juuri luvannut viettää loppuelämäni toisen kanssa ja tahtonut rakastaa hyvinä ja huonoina aikoina. Vanhempamme tai ystäväpiirimme eivät tästä tiedä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mutta onneksi nyt kirjoitan tästä nettiin kaikkien nähtäväksi :-----D

Ohjeistin sulhoa pitämään minua kädestä kiinni koko toimituksen ajan, etten lennä perseelleni.

Maistraatin jälkeen menimme romanttisesti syömään American Dineriin (:----D opiskelijabudjetti rulez). Alunperin piti suunnata Gringos Locosiin, mutta yllätykseksemme se olikin laitettu kuun alussa remonttiin. Kiva juttu! No, burgeri maistui taivaallisen hyvältä ja mieli oli hyvä. Ruuan päälle joimme porukalla vielä drinksut baarissa ennen tuulista kotimatkaa. Illemmalla ei tapahtunut mitään erikoista. Sulhon kaveri tuli käymään, juotiin skumppaa. syötiin kaupasta hätäpäissään ostettua suklaakakkua ja katseltiin töllöstä jääkiekkoa. Uroot lähtivät baariin rellestämään, mutta tuore morsio oli väsynyt ja jäi kotiin tutimaan. Niin sitä vaan heti jätettiin vaimo yksin kotiin, nalkuti nalkuti!!11 No ei kai.

Kosto tästä huutavasta vääryydestä tulikin sitten väsymyksenä ja krapulana, melko odotetusti toki. Olisin ollut hieman vahingoniloinen, mutta seisaalleen nuokahtelevaa sulhoa kävi lähinnä vähän sääliksi. Olimme nimittäin ystäväni kanssa sopineet kuvaussessiot, joissa tulisi näyttää hehkuvalta ja superupeelta. Miehen kasvoilta huokui turvotus ja lurpsahtelevat silmät. Nice. Kuvia otettiin ympäri kaupunkia parikolmesataa. Suureksi ilokseni muutama jopa onnistui! Näytän omasta mielestäni kuvissa aina ihan pölöltä ja läskiltä ja nenä on liian iso ja eiks mulla ookaan vielä jättipersettä vaikka oon kyykänny ainaki kolkyt kertaa ja oon troo fitnessgurl-92. Kuvissa meillä oli samat asusteet kuin maistraatissa. Mun mekko löytyi ihan sattumalta Seppälästä hintaan 29,95 ja kukkahärpäke on hankittu riistohintaan Glitteristä. Nää kuvat on mun mielestä tosi ihania. Mulla on melkoisen komea kaljupäämies<3 Pusutteluvaroitus!

”Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
Ja olkoon elämänne Maan päällä hyvä ja pitkä.”

Juhlapaikka

Hui suatana kun tuli pitkä väli kirjoittelussa. Olen ollut harvinaisen laiskalla tuulella. Pääsiänen Pohjanmaalla ei ollut kovin rentouttava, kun sisarusten lapset pitivät karmeaa möykkää ja nukkumapaikkana toimi nariseva ilmapatja. Aurinko yritti paistaa, mutta kova tuuli ei innostanut viettämään ylimääräistä aikaa ulkosalla. Kävimmepä kuitenkin tsiikailemassa tulevaa juhlapaikkaa vähän paremmin. :---) Kuvat eivät ehkä ihan tee oikeutta, sillä paikkoja ei ole siivottu ja kunnostettu, mutta jonkinlainen kokonaiskuva nyt kuitenkin!

                            Neulasia siellä ja neulasia täällä. Ja jotain havuja puskee katosta. Muuten hyvä.

Miellyin juuri tähän paikkaan siksi, että terassilta on huiman kaunis näkymä järvelle. Maalaishäihin kuuluu mielestäni joko lato, pelto tai järvi. Tuohon kun iskee terassikalusteet ja kylmä juoma käteen niin johan lähtee. Terassille voisi suunnitella myös jonkinlaista sikari- ja viskinurkkausta herrasmiehille ja herrasmiesnaisille. Jos sattuu satamaan, mitä ei tapahdu tai saan kunnon pimppiraget, tuohon terassin päälle voi heittää jonkun aaltopellin tai muun suojan. Voisihan sekin olla ihan romanttista... Mutta ei kiitos. Kuvassa perus ankea alkukevään sää, mutta käyttäkää mielikuvitusta ja sijoittakaa aurinko taivaalle ja juhlakansa tuohon nauttimaan kylmiä drinksuja. Nam.

Parempaa näkymää, puskia ja vettä

Rakennuksen toinen sivu, joka ei näytä mitenkään erikoiselta. Otinpahan kuitenkin kuvan :D

Tanssilava on hieman hassun muotoinen, tuo kattokin on tuollainen skeittirampin näköinen. Nuo pienet lamput näyttävät varmasti illalla tosi kivoilta, kun ilta alkaa hämärtää :--) Hieman pelottavan näköinen rötiskö, kun ei ole valot päällä! Pitänee heitellä jotain myrskylyhtyjä tai jouluvaloja ympäriinsä.

Eipä nuo kuvat kyllä järin kummoisilta näytä, kun sää oli niin kökkö. Pitänee laittaa hieman kesäisemmät versiot ensi kuussa, kun viimein pääsemme katsomaan niitä sisätiloja. Tällä kertaa painoimme varovasti nenän kiinni lasiin ja koitimme kurkkia kakkaisten ikkunoiden läpi. Tilaa pitäisi olla riittävästi n. 80 hengelle. Toivotaan vaan, että säät suosivat! Pohdimme miehen kanssa, olisiko ihan tosi coolia päräyttää paikalle moottoriveneellä! Kirkko on joen vieressä, ja jokea pitkin ei ole kovin pitkä matka hääpaikalle. Pitänee miettiä. Ei tarvitsisi murehtia hääautosta, mutta toisaalta veden pärske ja huojunta kuulostaa huonolta yhdistelmältä hienojen vaatteiden kanssa :D Mites ois pieni vene ja airot? Kolmen tunnin odottelun jälkeen hääpari saapuu paikalle, toinen airo on katki ja sulho puhisee naama punaisena. Ei ollut navigaattorista paljon apua.

Ensi viikolla tapahtuu jotain suurta <3. Kuvamateriaalia ja raporttia tiedossa, kunhan ensijärkytyksestä on selvitty :D

Kevätmasis

Halojaa! En jaksa selitellä pientä repsahdustani päivittelyn kanssa, mutta selitän kuitenkin: ei ole ollut kiire, ei ole ollut juuri koulujuttuja, olen reissannut jonkin verran, mutta mitään suurta ei ole tapahtunut. Olen vaan ollut todella laiska. Muutama päivä sitten totesimme parhaan ystäväni kanssa sairastuneemme lähes jokakeväiseen "ei voisi vähempää kinostaa" -tautiin. Tiedättekö sen tunteen, kun ei innostu mistään, mikään ei liikuta? Jos kodin ulkopuolelle raahautuminen sattuu onnistumaan, väsyttää koko ajan niin maan perkeleesti, ettei kuitenkaan jaksa tehdä mitään järkevää. Luennoilla olen päivitellyt tumblria ja taistellut unta vastaan. En mennyt sitseille, koska en vaan innostunut yhtään. Ainoa elämäniloni koko kuluneen huhtikuun ajan on ollut tietokone ja televisio, etenkin tietyt sarjat. Rakastan yli kaiken Supernaturalia, Game of Thronesia ja uusimpana lisäyksenä Vikingsia. Samalla naamaan pitää tunkea rekkalastillinen herkkuja, jotka lievittävät ameebamaista olotilaa. Perseeni leviää uskomattomiin mittoihin, sillä salilla käyntikin on tämän jakson aikana selvästi hiipunut. Prkle!

Yhtenä valopilkkuna tämän synkeysankeuspaskaviikon keskellä toimi hyvän ystäväni hääkutsu. Pääsemme ukkelin kanssa kesäkuussa häihin jännittämään ja saamaan ehkä inspiraatiotakin. Suomeksi sanottuna siis pöllin kaikki hyvät ideat ja käytän ne omissa paardeissani. Häät järjestetään samalla paikkakunnalla, jossa me ensi vuonna (kääks) tanssahtelemme. Odotan noita kekkereitä todella innolla! Etenkin siksi, että illemmalla nuoret siirtyvät varsinaisesta hääpaikasta morsion rantamökille rennompaan (ja alkoholinhuuruiseen) illanviettoon. Tämä siksi, että varsinaisella juhlapaikalla ei ole mahdollisuutta tarjota vieraille niitä perinteisiä Tallinnantuliaisjuomia. Tiedossa toivottavasti tiukka humalatila ja nolla järveen hukkunutta vierasta.

Meidän hääkutsussa kerrotaan kaikki oleellinen

Pääsiäiseksi lähdemme keskelle ei mitään, eli siis Etelä-Pohjanmaalle. Köyhä opiskelija pääsee äiskän lihapatojen ääreen ja syömään trulleille varatut suklaat. Pääsemme myös sulhon kanssa pönöttämään pääsiäiskokon ääreen, sillä niitähän kotiseudullani riittää. Samalla reissulla voisimme käydä taas pällistelemässä tulevaa hääpaikkaa, tosin vain ulkoapäin. Syistä jotka olen tainnut kertaalleen tässä blogissa mainita. Lupaan ottaa paskoja kuvia kännykkäkameralla, jos muistan.

Ps. Meidän kutsukorttikuoriin ei sitten tule niitä geneerisiä sormuspostimerkkejä tai horsmapuskia. Sulimme sulhon kanssa näille hienouksille, sillä pylly on pop! Anoppikin varmaan tykkää siloisesta arsesta ja naamasta, joka moikkaa tuttavallisen kutsuvasti kassit otsalla.

Sikahauskaa läpändeerusta

Yksi suurimmista syistä, miksi olen tuon kaljupään miekkoseni kanssa sitoutumassa kunnes kuolema tai Diablo kolmonen lisäreineen meidät erottaa, on huumori. Joka on paskaa. Todella uupeloiden lempinimien (Kisse, Puppe, Perunapää, Pieruhousu) lisäksi vammailu ulottuu hauskojen kuvien ja videoiden linkittelyyn facebookin chatissa, kun istumme kahden metrin päässä toisistamme. Kommunikoimme ulisemalla. Nuolen välillä miehen partaa tai poskea ärsyttääkseni, koska jostain kumman syystä hän ei kovasti arvosta tätä toimintaa. Laulamme toisillemme tyhmiä lauluja. Sulho saattaa kysyä montakin kertaa päivässä "mennäänkö naimisiin?" ja aikoo kuulemma jatkaa tätä häiden jälkeenkin. Ihan vielä ei ole mennyt hermo. Kun mies kehuu minua nätiksi tai kauniiksi, väännän naamalleni mahdollisimman ruman ilmeen todistaakseni geenilottovoittoni olemassaolon. Ynnä muuta ynnä muuta. Jokaisella parilla varmasti on näitä kumppanin kanssa tapahtuvia perseilyjä, kertokaa ihmeessä teidän!

Tyä_miäs_huumori on parasta

Meillä on sopimus, että olemme yhdessä ruttuisina rusinoina ja seniileinä vanhainkotikäppänöinäkin. Sulho dementoituu kivasti ja minusta tulee lihava, pullantuoksuinen Justiina-mummo kaulimineen kaikkineen. Tiedostamme tähän tilanteeseen johtavan olennaisimman syyn: jos jostain kumman syystä joskus eroaisimme, ei meitä enää huolisi kukaan. Olemme pilanneet toisemme aivan kieroon. :---D Joudun koulussa ollessani joskus keskittymään tiukasti, etten mäiski opiskelijakavereitani perseelle. Teen sitä nimittäin kotona hyvin usein. Onneksi parhaan ystäväni (ja tulevan kaasoni) kanssa saan sentään tehdä vammanaamoja ilman paheksuvia katseita.

Minusta on parasta, että saan olla oma itseni miehen kanssa ollessa. Yritän kovasti vaikuttaa vakavastiotettavalta aikuiselta kodin ulkopuolella, mutta kotona ollessani vaivun usein taaperon tasolle. Vähäinenkin yliopistointellektuellisuus (HAHAHAHAHAHAHA t: humanisti) karisee samantien, kun avaan kotioven ja ulisen tervehdyksen kotona haalariasussaan odottelevalle puolisolle. Tästä tekstistä saattaa saada sellaisen kuvan, ettemme olisi koskaan tosissamme tai puhuisi Aikuisten Ihmisten Tärkeistä Asioista kuten kuinka talous on yhtä pökälettä ja nyt barrikaadeille sen ja tämän asian puolesta. Väääääääärin. Linkkailemme usein uutisjuttuja toisillemme ja keskustelemme niistä henkeviä. Loistava esimerkki on tämä huippu-uutinen: http://www.esaimaa.fi/Online/2014/04/02/Seisokki+saattaa+haista+Imatralla/2014117192755/4
Rakkautta on se, kun voi silittää toisen karvaista pyllyä, sanoa omaksi perunapääksi ja lähettää chatissa sydämiä, kun toinen istuu melkein vieressä.