Painavaa asiaa

En ole koskaan ollut läski. En ole ollut ikinä ylipainoinen. En ole ollut edes erityisen pullava. Olen ollut löysä, muodoton (tosin pyöreä on muoto!) ja ryhditön. En ole koskaan pitänyt vartalostani, mutta siedän sitä. Joudun elämään sen kanssa ja se minun. Kohtelen ruumiillista temppeliäni kehnosti syömällä roskaruokaa, istumalla huonossa asennossa tietokoneen ääressä ja tupakoimalla satunnaisesti. Muutoksia on kuitenkin tapahtunut, hitaasti mutta varmasti. Tähänkin asiaan on vaikuttanut suuresti ihminen, jolle kelpaan kiloineni ja raskausarpineni. Kun vielä voisin nähdä itseni samalla tavalla!

Kyproksella viime kesänä.

Kuten moni muukin, tein vuoden alussa uudenvuodenlupauksen kilojen pudottamisesta. Ystäväni avustuksella aloitin saliharjoittelun ja tykästyin siihen kovasti. Yliopiston sali on  ilmainen(!!!), miinuksena tosin siellä parveilevat liikunnanopiskelijamisut ja punttipenat, joiden lihakset ovat perkeleen pinkeät. Olen kateellinen ja samalla hieman pelokas. Jos vahingossa hipaisen heitä, pingahtaisin varmaan pitkin seiniä. Saleilun ohessa kävin ja käyn edelleen lenkillä. En syö kokonaista suklaalevyä illassa, mutta ruokavalioni ei myöskään koostu pelkästä kanasta ja proteiinisiitä ja proteiinitästä (no okei, kyllä minä niitä patukoita joskus vedän. Ovat pirun hyviä ja ehkä vähän terveellisempiä kuin ainaiset bountyt ja daimit.) Mikään salifitnesskissa minusta ei tullut eikä toivottavasti tule. Kuvia kehittymisestä olen silloin tällöin ottanut pysyäkseni kartalla muutoksista, mutta esimerkiksi instagramiini en jaksa jokaista habatreeniä tallentaa. Olisikin joku haba mitä kuvata :D

Olen laihtunut tammikuusta lähtien noin kuusi kiloa. Huomaan muutoksen itse lähinnä katselemassa vaikkapa noita lomakuvia, jotka aiheuttavat inhoreaktion. Peiliin katsomalla näen toki esimerkiksi vähärasvaisemmat olkapääni ja hieman paremmin erottuvat solisluut, mutta negatiivinen minäkuva ei ole häipynyt samaa tahtia kilojen kanssa. Tavoitteenani ei ole pudottaa kymmentä kiloa ja näyttää kuihtuneelta hääpäivänäni, vaan saavuttaa vihdoinkin tila, jossa minun on hyvä olla. Puntarilla tulee käytyä harvoin, sillä minulle peili kertoo enemmän kuin lukema näytöllä. Tiedän kuitenkin, että rasvaa on lähtenyt ja hieman lihasta on tullut tilalle yksinkertaisesti syömällä terveellisemmin ja liikkumalla enemmän.

Ennen - Jälkeen (Anteeksi eroottiset alusvaatteeni ja söpöt rusketusrajat -iu )

Suunnitelma B on hankkia epämukavasti puristavat mutta ihanasti timmintävät aluspöksyt mekon alle, jos vaikka satun tässä välissä jotenkin kummasti plösähtämään. Kaunis, mahan kohdalta tiukka merenneitomallinen mekko ja pömpöttävä alavatsa ei ole kovin hyvä yhdistelmä :D häidenalusviikolla voisi pitää jonkinlaisen puurokuurin, ettei turvotus vaivaisi tärkeänä päivänä.

ps. tilasin kivan turhakkeen, häälaukun. En tiedä tuleeko käytettyä, mutta tilasin koska halpa (12e). Kiitos ebay ^___^ (anteeksi paska pikselimössökuva. En jaksa. Väsyttää.)

                                          

Kuulumisia

Olenpas ollut kerrassaan kakka bloggaaja! Tähän läpätystä töistä ja urheilusta ja väsymyksestä ja plaaplaa. Tosiasiassa olen joko unohtanut tai potenut huonoa omaatuntoa kirjoittamattomuudesta ja päättänyt olla tulematta koko blogiin. Asiaan!

Koska olen nykyään työn raskaan raataja, voin ostaa kivoja juttuja häitä varten. Rahaa pitäisi toki säästää myös koko ensi lukukautta ajatellen, mutta toisaalta nostan joka tapauksessa opintolainaa alahuuli väristen, joten enpä jaksa siitä juuri stressata. Tammikuussa on tulossa opintomatka Roomaan - siitä koulu onneksi sponssaa osan. Lisäksi äiti lupasi antaa sitä varten hieman euroja :--)

Pienen taukoni aikana tapahtuneita asioita:

- Ystävän häät (jälkimainingeista tulossa oma postaus)

- Viikot töissä ja viikonloput röhnöttämässä sulhon luona kotosalla

- Varattiin kirkko!!!!!! 06.06.2015 klo.15.00 on meidän siunaus. Koska pieni paikkakunta ja ajoitus, sain valita mieleiseni ajan. Haluamme aloittaa kirkonmenot "vasta" kolmelta, koska sulhon suku joutuu ajaa pitkän matkan Suomen toiselta laidalta kotipaikkakunnalleni. Eikä tarvi herätä niin aikaisin. Jos nyt saan edes unta. Kuvien ottokin voidaan järjestää puoliltapäivin, kun aurinko (joka saa luvan paistaa kyseisenä päivänä!) porottaa suoraan zeniitistä silmään.

- Koitin hääpukua päälleni. Se on liian iso. OLEN LAIHTUNUT. Tai kiinteytynyt. Us-ko-ma-ton-ta! Salilla käyminen ja lenkkeily ovat tuottaneet tulosta :) (ostin mekon siis tammikuussa). Onneksi ystäväpiirissä on käsistään kätevä neito, joka osannee kaventaa mekon. Sitten pitää toivoa, että pysyn samoissa mitoissa.

- Emme ole vieläkään nähneet juhlapaikkaa sisältä... tuntuu, että tästä blogista on tullut valitan-täällä-juhlapaikasta-blogi :D Noh, elokuussa ilmeisesti sitten...

- Kutsuvieraslistaa korjattu, uusi lukema n. 60-70 ihmistä

Kuinka moni muuten pahastuu, jos laitan siunaustilaisuuteen pitkän hunnun? Tai jos minut talutetaan alttarille? Ymmärsin, että nämä eivät kuuluisi kuin normaaliin vihkimiseen. Meidän naimisissaolostamme ei tiedä kuin kourallinen ihmisiä (ja kaikki tänne blogiin eksyvät :D), ja tarkoitus olisi, että asia tulisi ilmi papin puheessa. Äiti ehti jo ehdottaa, että isoveljeni saattaisi minut alttarille. Minusta se oli kerrassaan loistava ajatus, mutta onhan se vähän hassua kun jo naimisissa olevaa talutellaan ja luovutetaan sulholle... Toisaalta mitäpä väliä sillä on, jos joku ei tykkää. Meidän hääthän ne loppujen lopuksi ovat.

Tämän sekavan "kirjoita nyt jotakin edes, niin saat alta pois" -plöräyksen jälkeen voinkin siirtyä lukemana hyvällä omallatunnolla muiden hääblogeja! Seuraava postaus tulee toivottavasti alle kuukauden sisään :---D ps. päivitän spotify-osion!

Polttariseikkailu ja työnteon ihanuus

Tänne on tullut uusia lukijoita! En tiedä miksi, mutta tervetuloa kuitenkin. Kuten otsikosta voi todeta, on meikäpallero saanut kuin saanutkin kesätöitä! HAAAALLELUUJA. Työnkuva on seuraavanlainen: istun kylmässä hallissa ja laitan pierulta haisevia muoviläpäreitä räystäsputkenjatkeeseen, kasaan niistä etäisesti hyrrää muistuttavia häkkyröitä ja laitan lootaan. Kuulostaa eksoottiselta, vai mitä? Tähän mennessä olen nauttinut siitä, että minulla on töitä. Josta saa rahaa. Jotka käytän ensi kesänä häihin. Kaikilla ei ole käynyt yhtä onnellisesti kesätöiden suhteen. Ainoa valituksenaihe on se, että jo ennestään tietokoneen ääressä istuessa vinkuralleen kasvanut selkäni ja lysyssä olevat hartiani menevät entistä enemmän mutkalle. Onko kukaan muu joutunut ikinä käyttämään pumppukärryä? Ei jumalauta mikä helvetin esikartanoista rahdattu vehje. Sama miten sitä pyörittää, niin aina se kannossa oleva laatikko menee kilometrin ohi kohteesta tai pahimmassa tapauksessa jäät koko paskan kanssa jonnekin jumiin. Nuoren tytön poskille nousi tänään kaino puna, kun työkaverit (minua aika paljon vanhemmat ja kokeneemmat miehet) katselivat epätoivoista yritystäni saada tuota oranssia vittupäätä hallintaani. Teki mieli tirauttaa itku.

Kuvan kärry ei liity tapaukseen. (aivan liian hifi malli)

Majoitun siis kesän porukoitteni luona entisellä kotipaikkakunnallani. Sulho (vai saako sanoa aviomies? Saa!) jäi vahtimaan kämppäämme yksin. Ikävä alkaa painaa jo tässä vaiheessa, kun toinen ei olekaan vieressä aamulla. Viikonlopuksi paahdan onneksi kotiin :)

 Olin viime viikonloppuna ystäväni polttareissa Tampereella. Meitä oli yhteensä viisi, juuri sopivasti yhteen autoon, jolla kiesitimme paikasta toiseen. Ohjelmaan kuului runsas aamupala, tehtävien tekoa kaupungilla, Pyynikin näkötornista laskeutumista, purjelentoa(!), elämäni ensimmäinen kiinalaisessa käynti ja tappiin asti juhlimista baarissa. Lupauduin laskeutumaan päivänsankarin kanssa tuolta tornista alas. Sopivat kengätkin oli jalassa ihan vain kyseistä aktiviteettia varten. Laitoimme valjaat päälle, kypärät päähän ja lyhyen harjoittelun jälkeen hissillä ylös. Tässä vaiheessa iski niin järkyttävä kuumotus että tasanteelle päästyämme minun piti iskeä kontilleen ja hiipiä seinää myöten kohtaan, josta laskeminen aloitettiin. Tuleva morsio lasketui reippaasti alas, mutta minun huohotukseni muuttui äkkiä hyperventiloinniksi. Ohjaajasetä kyseli huolestuneena, onko kaikki kunnossa. No mitäpä lottoat. Valehtelin kaiken olevan ihan hyvin, vaikka mikään ei ollut kivasti. Huipulla tuuli epämiellyttävästi, mikä vain lisäsi kuolemanpelkoani. Sain räpsäistyä muutaman kuvan laskeutuvasta ystävästäni, mutta sitten painuin nopeampaa kuin Usain Bolt rappusia alas maan kamaralle. Onneksi tästä ilosta ei meikäläisen tarvinnut maksaa :D

Purjelento oli koko päivän kohokohta. Polttarisankari luuli, että menemme ajamaan kartingia, sillä lentopaikan vieressä oli kartingrata. Hänen leukansa loksahti auki, kun kulman takaa paljastui halli täynnä lentämiseen suunniteltuja koneita. Purjelentokoneeseen istutettiin morsion lisäksi jantteri, joka osasi ohjata härveliä. Olin hyvin epäuskoinen sen suhteen, pysyykö moottoriton, kindermunasta putkahtaneen näköinen muovinpala taivaalla laisinkaan. Hyvin se kuitenkin näytti liitävän saatuaan vauhtia toiselta koneelta, johon se oli kiinnitetty köydellä. Alunperin olimme varanneet ajan laskuvarjohyppyyn Jämijärvelle, mutta samaisessa paikassa kävikin pieni onnettomuus: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201404200163249_uu.shtml joten peruutimme ajan pikaisesti. Jännittämisen jälkeen maistui buffetateria kiinalaisessa. Oli kyllä hurjan hyvää! En ymmärrä, miksen ole aikaisemmin eläessäni käynyt kiinalaisessa. Kaikki mitä maistoin oli hyvää (saattoi tosin johtua siitä, että _KAIKKI_ oli uppopaistettua. Myös jälkiruoka.)

Lyhyehköjen yöunien jälkeen kävin pyörähtämässä Ikeassa, mistä tarttuikin mukaan parvekekalusteiden lisäksi muutama häihin liittyvä juttu. Koska kamerani piuha on toisella paikkakunnalla, teen romuista postauksen viikonloppuna :) Nyt perse peiton alle ja unta kuuppaan. Huomenna on työpäivä! (€€€€€€€€€€€€)

Vaimo

Olen ollut vaimo viisi päivää. Valitsimme maistraattipäiväksi joskus vuoden alussa tietämättämme viikon paskimman päivän. Satoi ja tuuli ja minun oli hurjan kylmä. Mukaamme otimme parhaan ystäväni ja hänen avokkinsa. Jännitin morsiushuoneessa, sillä vihkijä oli noin viisi minuuttia myöhässä. Vitsailin sulholle, että vielä ehtii karata, jos tahtoo. Itse toimitus oli ohi viidessä minuutissa. Aikaa olisi varmaan mennyt vielä vähemmän, jos vihkijäsetä ei olisi puhunut raaaauhaaallliseeeelllaaa ääääneeeellllääää pitkiä taukoja pitäen. Meitä sulhon kanssa hieman nauratti sedän intensiivinen katsekontakti ja rauhallisuus. Etenkin loppurunon kohdalla minua alkoi hymyilyttää niin, että jouduin purra hammasta pysyäkseni tyynenä. Oli lähellä, etten itkenyt. Lopuksi saimme käteen kirjekuoren, jossa oli vihkitodistus ja lopussa luettu runo. Otimme yhteiskuvat ja raapustimme nimet vieraskirjaan. Olo oli aika epätodellinen, vaikka mikään ei tavallaan ollut muuttunut. Mitä nyt olin juuri luvannut viettää loppuelämäni toisen kanssa ja tahtonut rakastaa hyvinä ja huonoina aikoina. Vanhempamme tai ystäväpiirimme eivät tästä tiedä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mutta onneksi nyt kirjoitan tästä nettiin kaikkien nähtäväksi :-----D

Ohjeistin sulhoa pitämään minua kädestä kiinni koko toimituksen ajan, etten lennä perseelleni.

Maistraatin jälkeen menimme romanttisesti syömään American Dineriin (:----D opiskelijabudjetti rulez). Alunperin piti suunnata Gringos Locosiin, mutta yllätykseksemme se olikin laitettu kuun alussa remonttiin. Kiva juttu! No, burgeri maistui taivaallisen hyvältä ja mieli oli hyvä. Ruuan päälle joimme porukalla vielä drinksut baarissa ennen tuulista kotimatkaa. Illemmalla ei tapahtunut mitään erikoista. Sulhon kaveri tuli käymään, juotiin skumppaa. syötiin kaupasta hätäpäissään ostettua suklaakakkua ja katseltiin töllöstä jääkiekkoa. Uroot lähtivät baariin rellestämään, mutta tuore morsio oli väsynyt ja jäi kotiin tutimaan. Niin sitä vaan heti jätettiin vaimo yksin kotiin, nalkuti nalkuti!!11 No ei kai.

Kosto tästä huutavasta vääryydestä tulikin sitten väsymyksenä ja krapulana, melko odotetusti toki. Olisin ollut hieman vahingoniloinen, mutta seisaalleen nuokahtelevaa sulhoa kävi lähinnä vähän sääliksi. Olimme nimittäin ystäväni kanssa sopineet kuvaussessiot, joissa tulisi näyttää hehkuvalta ja superupeelta. Miehen kasvoilta huokui turvotus ja lurpsahtelevat silmät. Nice. Kuvia otettiin ympäri kaupunkia parikolmesataa. Suureksi ilokseni muutama jopa onnistui! Näytän omasta mielestäni kuvissa aina ihan pölöltä ja läskiltä ja nenä on liian iso ja eiks mulla ookaan vielä jättipersettä vaikka oon kyykänny ainaki kolkyt kertaa ja oon troo fitnessgurl-92. Kuvissa meillä oli samat asusteet kuin maistraatissa. Mun mekko löytyi ihan sattumalta Seppälästä hintaan 29,95 ja kukkahärpäke on hankittu riistohintaan Glitteristä. Nää kuvat on mun mielestä tosi ihania. Mulla on melkoisen komea kaljupäämies<3 Pusutteluvaroitus!

”Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
Ja olkoon elämänne Maan päällä hyvä ja pitkä.”

Juhlapaikka

Hui suatana kun tuli pitkä väli kirjoittelussa. Olen ollut harvinaisen laiskalla tuulella. Pääsiänen Pohjanmaalla ei ollut kovin rentouttava, kun sisarusten lapset pitivät karmeaa möykkää ja nukkumapaikkana toimi nariseva ilmapatja. Aurinko yritti paistaa, mutta kova tuuli ei innostanut viettämään ylimääräistä aikaa ulkosalla. Kävimmepä kuitenkin tsiikailemassa tulevaa juhlapaikkaa vähän paremmin. :---) Kuvat eivät ehkä ihan tee oikeutta, sillä paikkoja ei ole siivottu ja kunnostettu, mutta jonkinlainen kokonaiskuva nyt kuitenkin!

                            Neulasia siellä ja neulasia täällä. Ja jotain havuja puskee katosta. Muuten hyvä.

Miellyin juuri tähän paikkaan siksi, että terassilta on huiman kaunis näkymä järvelle. Maalaishäihin kuuluu mielestäni joko lato, pelto tai järvi. Tuohon kun iskee terassikalusteet ja kylmä juoma käteen niin johan lähtee. Terassille voisi suunnitella myös jonkinlaista sikari- ja viskinurkkausta herrasmiehille ja herrasmiesnaisille. Jos sattuu satamaan, mitä ei tapahdu tai saan kunnon pimppiraget, tuohon terassin päälle voi heittää jonkun aaltopellin tai muun suojan. Voisihan sekin olla ihan romanttista... Mutta ei kiitos. Kuvassa perus ankea alkukevään sää, mutta käyttäkää mielikuvitusta ja sijoittakaa aurinko taivaalle ja juhlakansa tuohon nauttimaan kylmiä drinksuja. Nam.

Parempaa näkymää, puskia ja vettä

Rakennuksen toinen sivu, joka ei näytä mitenkään erikoiselta. Otinpahan kuitenkin kuvan :D

Tanssilava on hieman hassun muotoinen, tuo kattokin on tuollainen skeittirampin näköinen. Nuo pienet lamput näyttävät varmasti illalla tosi kivoilta, kun ilta alkaa hämärtää :--) Hieman pelottavan näköinen rötiskö, kun ei ole valot päällä! Pitänee heitellä jotain myrskylyhtyjä tai jouluvaloja ympäriinsä.

Eipä nuo kuvat kyllä järin kummoisilta näytä, kun sää oli niin kökkö. Pitänee laittaa hieman kesäisemmät versiot ensi kuussa, kun viimein pääsemme katsomaan niitä sisätiloja. Tällä kertaa painoimme varovasti nenän kiinni lasiin ja koitimme kurkkia kakkaisten ikkunoiden läpi. Tilaa pitäisi olla riittävästi n. 80 hengelle. Toivotaan vaan, että säät suosivat! Pohdimme miehen kanssa, olisiko ihan tosi coolia päräyttää paikalle moottoriveneellä! Kirkko on joen vieressä, ja jokea pitkin ei ole kovin pitkä matka hääpaikalle. Pitänee miettiä. Ei tarvitsisi murehtia hääautosta, mutta toisaalta veden pärske ja huojunta kuulostaa huonolta yhdistelmältä hienojen vaatteiden kanssa :D Mites ois pieni vene ja airot? Kolmen tunnin odottelun jälkeen hääpari saapuu paikalle, toinen airo on katki ja sulho puhisee naama punaisena. Ei ollut navigaattorista paljon apua.

Ensi viikolla tapahtuu jotain suurta <3. Kuvamateriaalia ja raporttia tiedossa, kunhan ensijärkytyksestä on selvitty :D

Kevätmasis

Halojaa! En jaksa selitellä pientä repsahdustani päivittelyn kanssa, mutta selitän kuitenkin: ei ole ollut kiire, ei ole ollut juuri koulujuttuja, olen reissannut jonkin verran, mutta mitään suurta ei ole tapahtunut. Olen vaan ollut todella laiska. Muutama päivä sitten totesimme parhaan ystäväni kanssa sairastuneemme lähes jokakeväiseen "ei voisi vähempää kinostaa" -tautiin. Tiedättekö sen tunteen, kun ei innostu mistään, mikään ei liikuta? Jos kodin ulkopuolelle raahautuminen sattuu onnistumaan, väsyttää koko ajan niin maan perkeleesti, ettei kuitenkaan jaksa tehdä mitään järkevää. Luennoilla olen päivitellyt tumblria ja taistellut unta vastaan. En mennyt sitseille, koska en vaan innostunut yhtään. Ainoa elämäniloni koko kuluneen huhtikuun ajan on ollut tietokone ja televisio, etenkin tietyt sarjat. Rakastan yli kaiken Supernaturalia, Game of Thronesia ja uusimpana lisäyksenä Vikingsia. Samalla naamaan pitää tunkea rekkalastillinen herkkuja, jotka lievittävät ameebamaista olotilaa. Perseeni leviää uskomattomiin mittoihin, sillä salilla käyntikin on tämän jakson aikana selvästi hiipunut. Prkle!

Yhtenä valopilkkuna tämän synkeysankeuspaskaviikon keskellä toimi hyvän ystäväni hääkutsu. Pääsemme ukkelin kanssa kesäkuussa häihin jännittämään ja saamaan ehkä inspiraatiotakin. Suomeksi sanottuna siis pöllin kaikki hyvät ideat ja käytän ne omissa paardeissani. Häät järjestetään samalla paikkakunnalla, jossa me ensi vuonna (kääks) tanssahtelemme. Odotan noita kekkereitä todella innolla! Etenkin siksi, että illemmalla nuoret siirtyvät varsinaisesta hääpaikasta morsion rantamökille rennompaan (ja alkoholinhuuruiseen) illanviettoon. Tämä siksi, että varsinaisella juhlapaikalla ei ole mahdollisuutta tarjota vieraille niitä perinteisiä Tallinnantuliaisjuomia. Tiedossa toivottavasti tiukka humalatila ja nolla järveen hukkunutta vierasta.

Meidän hääkutsussa kerrotaan kaikki oleellinen

Pääsiäiseksi lähdemme keskelle ei mitään, eli siis Etelä-Pohjanmaalle. Köyhä opiskelija pääsee äiskän lihapatojen ääreen ja syömään trulleille varatut suklaat. Pääsemme myös sulhon kanssa pönöttämään pääsiäiskokon ääreen, sillä niitähän kotiseudullani riittää. Samalla reissulla voisimme käydä taas pällistelemässä tulevaa hääpaikkaa, tosin vain ulkoapäin. Syistä jotka olen tainnut kertaalleen tässä blogissa mainita. Lupaan ottaa paskoja kuvia kännykkäkameralla, jos muistan.

Ps. Meidän kutsukorttikuoriin ei sitten tule niitä geneerisiä sormuspostimerkkejä tai horsmapuskia. Sulimme sulhon kanssa näille hienouksille, sillä pylly on pop! Anoppikin varmaan tykkää siloisesta arsesta ja naamasta, joka moikkaa tuttavallisen kutsuvasti kassit otsalla.

Sikahauskaa läpändeerusta

Yksi suurimmista syistä, miksi olen tuon kaljupään miekkoseni kanssa sitoutumassa kunnes kuolema tai Diablo kolmonen lisäreineen meidät erottaa, on huumori. Joka on paskaa. Todella uupeloiden lempinimien (Kisse, Puppe, Perunapää, Pieruhousu) lisäksi vammailu ulottuu hauskojen kuvien ja videoiden linkittelyyn facebookin chatissa, kun istumme kahden metrin päässä toisistamme. Kommunikoimme ulisemalla. Nuolen välillä miehen partaa tai poskea ärsyttääkseni, koska jostain kumman syystä hän ei kovasti arvosta tätä toimintaa. Laulamme toisillemme tyhmiä lauluja. Sulho saattaa kysyä montakin kertaa päivässä "mennäänkö naimisiin?" ja aikoo kuulemma jatkaa tätä häiden jälkeenkin. Ihan vielä ei ole mennyt hermo. Kun mies kehuu minua nätiksi tai kauniiksi, väännän naamalleni mahdollisimman ruman ilmeen todistaakseni geenilottovoittoni olemassaolon. Ynnä muuta ynnä muuta. Jokaisella parilla varmasti on näitä kumppanin kanssa tapahtuvia perseilyjä, kertokaa ihmeessä teidän!

Tyä_miäs_huumori on parasta

Meillä on sopimus, että olemme yhdessä ruttuisina rusinoina ja seniileinä vanhainkotikäppänöinäkin. Sulho dementoituu kivasti ja minusta tulee lihava, pullantuoksuinen Justiina-mummo kaulimineen kaikkineen. Tiedostamme tähän tilanteeseen johtavan olennaisimman syyn: jos jostain kumman syystä joskus eroaisimme, ei meitä enää huolisi kukaan. Olemme pilanneet toisemme aivan kieroon. :---D Joudun koulussa ollessani joskus keskittymään tiukasti, etten mäiski opiskelijakavereitani perseelle. Teen sitä nimittäin kotona hyvin usein. Onneksi parhaan ystäväni (ja tulevan kaasoni) kanssa saan sentään tehdä vammanaamoja ilman paheksuvia katseita.

Minusta on parasta, että saan olla oma itseni miehen kanssa ollessa. Yritän kovasti vaikuttaa vakavastiotettavalta aikuiselta kodin ulkopuolella, mutta kotona ollessani vaivun usein taaperon tasolle. Vähäinenkin yliopistointellektuellisuus (HAHAHAHAHAHAHA t: humanisti) karisee samantien, kun avaan kotioven ja ulisen tervehdyksen kotona haalariasussaan odottelevalle puolisolle. Tästä tekstistä saattaa saada sellaisen kuvan, ettemme olisi koskaan tosissamme tai puhuisi Aikuisten Ihmisten Tärkeistä Asioista kuten kuinka talous on yhtä pökälettä ja nyt barrikaadeille sen ja tämän asian puolesta. Väääääääärin. Linkkailemme usein uutisjuttuja toisillemme ja keskustelemme niistä henkeviä. Loistava esimerkki on tämä huippu-uutinen: http://www.esaimaa.fi/Online/2014/04/02/Seisokki+saattaa+haista+Imatralla/2014117192755/4
Rakkautta on se, kun voi silittää toisen karvaista pyllyä, sanoa omaksi perunapääksi ja lähettää chatissa sydämiä, kun toinen istuu melkein vieressä.

Trendsetter

Olen nähnyt valon. Hylkään sokeriset unelmani karkkibuffetista ja haaveeni promillehuuruisista alkoholitarjoiluista, sillä tänään taivaat avautuivat ja kaikki oli sitä myöten selvää. Karkkibuffa on so last season, eivätkä edes pullavat kersat jaksa enää innostua siitä. Ratsastan trendien aallonharjalla ja jaan tämän väkevän inspiraationi teidän kanssanne.

Ei sykähdytä. 0/5 en söisi.

Yhdessä kohti rasvaisempaa huomenta ja diabeteksen täyttämää tulevaisuutta!

Tämä tulee hautajaisiinikin. Jos joku vastustaa, jätän kaikki perinnöttä! Niin!

Mukavaa maanantaita kaikille karvaperseille<3 Tänään tulee satuhäät, hurahuhhahhei!

Uniikki lumihiutale

"Kaikki häät on olleet samanlaisia jo 15 vuotta ja silti jokainen morsiuspari jaksaa vouhkata, kuinka eivät halua mitään tusinahäitä vaan täysin omanlaiset häät. Ja kuinkas käykään, kun paikalle menet. Ihan samat häät kuin ne 10 edelliset joissa olet käynyt."
- Vauva.fi

Mielessäni on häiden suunnittelun alkutaipaleelta asti pyörinyt kysymys siitä, kuinka tehdä häistä meidännäköiset. Jos häistämme tulisi juuri tämän hetken kopio, tanssisin villisti haarovälistä reikäisissä seksikkäissä pierukollareissa edellispäivän meikit pitkin naamaa ja tukka likaisena. Sulhon haute couture -asu koostuisi Seppälän onepiece-asusta ja päätä koristaisi kuulokkeet. Jalassa tietenkin edellisjoulun malliston harmaat villasukat. Onko meitä mennä kirkossa naimisiin? Ovatko värivalintamme meitä? Kuvastaako tuo biisi imeline lyriikoineen juuri meitä (ja kahta miljoonaa muuta rakastavaista)? Kuinka nämä pitsipönttökoristeet suodatinpussiruusuineen kuvailevat meitä ihmisinä ja parina? Vastaus: en tiedä. Tiivistetysti voidaan sanoa, että kaikki on nähty ennenkin ja aivan varmasti noin sata kertaa siistimpänä versiona kuin meillä. Ratkaisu tähän ongelmaan piilee siinä, että

Häissä ei mammapalstan mukaan viihdytä, koska ne ovat kaikki samanlaisia. Ei tykätä leikeistä eikä lässynlääpuheista jotka ovat merkityksellisiä vain hääparille. Tämä johtaa häävarustekilpailuun ja setelinippujen heittelemiseen siinä toivossa, että raha luo tunnelmaa. Mitä enemmän häihin käytetään rahaa, sitä enemmän niistä on tullut spektaakkeleita. Vieraiden on PAKKO viihtyä ja ohjelmaa täytyy pukata toisensa perään niin nopealla tahdilla, että Irma-mummo heittää veivit tanssilattialla 6 tunnin yhtämittaisen seisomisen vuoksi. Häistä on tullut sirkus. Raketit paukkuvat, bändi on maksanut tuhansia koska "no ei me nyt mitään Käpylän lukion nimetöntä poikabändiä oteta meille esiintymään kun ne oli jo Seppo-Suolevin ja Iiris-Spiruliinan häissä!" ja viihteenä on photoboothia, karkkibuffaa, jonglööriä, taikuria, baari, Michael Jackson -imitaattori ja Jope Ruonansuu. Parhaimmillaan tämä kaikki kustannetaan vierailla, joille on annettu tilinumero jo kutsussa massien keruuta varten.

Koristeina ympäri juhlatilaa on tietenkin pompomeja, pilttipurkkeja, timantteja ja ruusun terälehtiä pöydällä, kynttilöitä ja raidallisia pillejä. Näitä kaikkia morsian on kyynel poskea pitkin valuen askarrellut miettien teemavärejä ja miten mikäkin väri nyt sointuu toisiinsa ja ei jumalauta nyt meni kaikki vituiksi kun kaikki ei ole täydellistä. Rahaa palaa ja ruuaksi syödään kaurapuuroa, että saadaan ne ihanat hääkorkkarit kotiutettua<3 Samaan aikaan sulho miettii kuumeisesti pääseekö tätä roskaa pakoon ja odottaa hääpäivää lähinnä siksi, että juhlien jälkeen morsio voisi viimein keskittyä muuhunkin kuin ainaiseen häähypeen. Jos vierailta jälkeenpäin kysyy yksityiskohtia häistä, ovat vastaukset luokkaa "oli siellä varmaan jotain rehuja pöydillä... en nyt muista kaikkia pikkujuttuja niin tarkasti mutta viina oli hyvää ja kaason perse jumalainen", eli loppujenlopuksi ketään ei kiinnosta.

En vaan jaksa ahdistua. Toivon, että häävieraamme viihtyisivät niinäkin hetkinä, jolloin ohjelmaa ei ole. Ymmärrän elämän realiteetit ja sen, ettei ole olemassa juhlia, joissa kaikki viihtyvät samalla tavalla. Häiden kutsulistalla ei juurikaan ole perheellisiä, joille häät varmasti ovatkin lapsenvahtijärjestelyineen lähinnä pakkopullaa. Jos häät jonkun mielestä kallistuvat kopiobullshitin ja traditioiden kyllästämän tylsyysfestin puolelle, niin ei ole pakko tulla. Kuulun onneksi siihen ikäluokkaan, ettei vielä juuri kukaan lähipiiristäni ole naimisissa. Vieraamme tuskin siis ovat kurkkuaan myöten täynnä karkkibuffaa ja photoboothia - tai häitä ylipäätään. Häiden suunnittelu on rahahuolia lukuunottamatta ihan mukavaa touhua, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Kopioin huoletta mieleiseni ideat hääblogeista. Miksi vääntää väkisin jotain omaa, kun voi hyödyntää jo olemassaolevaa ja hyväksi havaittua?

Jonkun juttu voi olla teemahäät, joillekin taas sopii kymmenen hengen piknikhäät maistraatissa käynnin jälkeen. Nämäkään eivät yllätysyllätys ole mitään uusia juttuja. Maistraattimorsioista on pikkuhiljaa tulossa mainstream-morsioita. Suomen nykyinen taloustilanne jopa liputtaa tämän vaihtoehdon puolesta. Toisille se oma juttu ovat massahäät, prinsessamorsion täydellinen onnenhekuman päivä. Uskon jokaisen parin häiden olevan omalla tavallaan uniikit ja omannäköiset, vaikka koristelut ja tarjottavat olisivat täsmälleen samat. Uniikkius syntyy paikalla olevista ihmisistä, ei niinkään tilasta, ruuasta tai ohjelmasta. Opiskelijaelämäni mieleenpainuvimmat bileet ovat olleet ahtaassa yksiössä pidetyt nyyttärikestit parhaimpien kamujen kanssa. Taustalla soi Tinakenkätyttö, ja tunnelma oli katossa.

Olipas melkoista aivopierushaibaa, mut mennään näillä! Aurinkoista lauantaipäivää, meikämorsio suuntaa pian uniikisti terdelle ja leffatreffeille kihlatun kanssa 8---)

Kynsiä ja muuta lätinää

Soittelin tänään juhlapaikamme vuokraajille. Kehoittivat ottamaan yhteyttä kesäkuussa, sillä sitä ennen mörskän ovet pysyvät visusti kiinni. ???????? Voi vuohen kives sanon minä. Ymmärrän kyllä, että paikasta vastuussa olevat henkilöt asuvat täysin eri suunnalla Suomea kuin missä kyseinen juhlapaikka sijaitsee. Asiakaspalvelutaidoissa olisi silti kehittämistä, sillä alunperin tapaaminen piti järjestää tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa. Viivästys heittää pitkän varjon suunnitelmien ylle. Kirkko voidaan toki varata ja ehkä pitopalvelukin, sillä häihin todella on vielä aikaa. Täytyy muistaa että nyt puhutaan pienestä käpykylästä, jossa vuoden kohokohta on paikallisjoukkueen pesäpallopeli ja kaksipäiväiset markkinat. Saamme siis kirkon aivan varmasti sille päivälle kuin vain mieli tekee. Olen myös noin 98-prosenttisen varma, että haluan tämä paikan häidemme viettoa varten, vaikken ole sisätiloja koskaan nähnytkään. Helpottaisi vain kummasti elämää saada varmuutta asioihin.

Pian hääsuunnittelujen alettua Sulho kysäisi minulta lenkkeilyn lomassa aionko ottaa hääjuhlaa varten hiustenpidennykset, tekokynnet, tekoripset, hampaidenvalkaisun ja solariumrusketuksen pintaan. "No en tietenkään!!!1" huudahdin, kunnes mietin asiaa sekunnin ja aloin hieman korjata sanomisiani. Omat hiukseni kyllä riittävät. Ne ovat nyt olkapäille, mutta ehtivät varmaankin vuodessa kasvaa haluamiini mittoihin. Hiusparkani vain ovat perinteistä suomalaista ohutta hamppua, josta ei ole juuri mihinkään. Jonkinlainen nutturatyylinen kampaus varmaan auttaisi tähän ongelmaan. Ripsienpidennykset luultavasti hankin, sillä lahjakas kosmetologiystäväni tekee niitä ammattitaidolla entisellä kotipaikkakunnallani. Hampaidenvalkaisua olen pohtinyt ja selaillut ebayn whitestripes-valikoimaa. Hinta ei päätä huimaa, sillä yksi paketti maksaa n. 30 euroa. Voi olla, että otan kokeiluun. Rusketuksessa luotan auringon voimaan. Ihoni on hyvin vaalea (heitämme usein arjalaisläppää) ja palaa joka ikinen kesä vaikka kuinka läträisin aurinkorasvalla. Pienet rusketusrajat olen aina onnistunut saamaan, possunpunaisen naaman lisäksi siis. Melanooma täältä tullaan :D Itseruskettaviin en halua tuketua, sillä mieleen tulee auttamatta Tuksutyylinen lopputulos:

Uhhh, mikä ihana somelainen muija

Pinterestissä olen tsekkaillut hääkynsiä ja löytänytkin monenlaisia ihania vaihtoehtoja! Omat raaputtimeni ovat onnettomat nysät, sillä tykkään pureskella niitä. Silloin tällöin käytän kynsilakkaa. Jos muistan. Tässä joitakin pinnaamiani söpöläisiä:

En osaa valita mitkä näistä on kivoimmat! Tiedossa siis kimalletta ja glitteriä :--) Todennäköisesti päädyn vaaleisiin sävyihin, vaikka nuo sinikoristeiset kynnet ihanat ovatkin. Alkaa vaan tuota sinistä olla joka tuutissa... hehe. Hirveän pitkiä kotkankynsiä en välttämättä tahdo, sillä raavin näillä nysillänikin itseltäni silmät päästä ja naaman verille. Nätit kynnet ovat silti must, kun hääpäivänä ihmiset tulevat kuitenkin tapittamaan sormuksia. Ei olisi kovin naisellista näyttää röpelöreunaisia räpylöitä vieraille :D

Einari Epätoivo

Koska olin edellisessä postauksessa kovin positiivisella päällä, aloitan tapojeni mukaisesti tämänkin ranttauksen auringon kanssa kilpaa sädehtien, hymyileväisenä ja onneni kukkuloilla! Eijjjjumalauta. Aina ei olekaan niin ihanaa häähömppää ja kukkasia ja kissanpoikia ja sateenkaaria. Joskus vituttaa rankasti.

Olin torstaina ensimmäistä kertaa työharjoittelussa. Olisi voinut mennä hyvin, vaan ei mennyt. Kotiin palattuani parahdin itkuun enkä pystynyt nukkumaan kunnolla koko yönä, vaan heräilin tunnin välein ja sydän hakkasi kylkiluiden välistä ulos. Jostain syystä otin epäonnistumiseni tosi rankasti, vaikka harjoittelu on nimenomaan HARJOITTELUA, ei täydellistä osaamista. Varmaan turha verrata itseään työntekijään, joka on painanut duunia viimeiset viisi vuotta, kun minun työkokemukseni rajoittuu viimeksikuluneeseen kahteen tuntiin. Lisätään tähän soppaan vielä hormonitoiminnan heilahtelu ja tästä johtuvat iloiset ruumiintoiminnot luokkaa seuraava gif, niin olemme päässeet haistavittu-landian porteille.

Seuraavana päivänä olisi ollut luento, mutta vähäiset yöunet ja paska fiilis johtivat siihen, että jaksoin möyriä tasan sohvalle asti. Avasin kannettavan ja katsoin ensimmäisen tuotantokauden My Mad Fat Diarya. Yleensä pahaan mieleen auttaa ylensyömisen lisäksi netissä mukavien asioiden tekeminen, vaan ei tällä kertaa. Yritin katsella ebaysta häärompetta. Ei auttanut. Lueskelin hääblogeja. Auttoi jonkin verran, kunnes tajusin, että olen vastoin odotuksiani kyhännyt omasta blogistani kummallisen negatiivisuusloukon, kun asiat eivät etene mihinkään suuntaan. ARGH! Fiilikseni kyseisellä hetkellä:

Onneksi Sulho palasi reppu selässä koulusta ja antoi haleja. Elämä voitti ainakin toistaiseksi. Onni on rakas, joka tuo suklaata ja joka jaksaa katsella itkusta turvonnutta naamaani.

Varastossa on kyllä iloisempiakin aiheita, kuten mekkomakustelupostaus ja asiantynkästä kaavailemistani hääkynsistä. Sulho ehdotti, että voisin kirjoitella jotain hänen sormuksestaan. Ei laisinkaan kakka idis.

Mää en taho!

Häätraditio. Kuulostaa vanhoilliselta ja melkoisen kuivalta. En ole vielä sen tarkemmin miettinyt häidemme ohjelmapuolta, vaan koonnut soittolistaa ja haaveillut juomapuolesta ja loistavista bileistä. Meille todennäköisesti tulee muutama "no tää nyt kuuluu häissä olla" -juttu, mutta ihan kaikkia ohjelmanumeroita tai traditioita en sulata.

Kirkko: Kyllä, vaikka emme ole uskonnollisia. Miksi? Koska pidän entisen kotipaikkakuntani pienestä kirkosta, jossa olen aina haaveillut meneväni naimisiin. En oikeastaan keksi tähän mitään järkevää syytä, vaikka varmaan pitäisi. Minusta ei tunnu pahalta mennä kuuntelemaan Raamatun sanaa tai virsiä. Olen ollut aikanaan seurakuntanuori, joten mitään uutta ei ole tiedossa. Toki voisimme pyytää papin tai maistraatista siviilivihkijän siunaamaan meidät vaikka metsään lammen juurelle, mutta en koe sen olevan minun juttuni.

Erillään nukkuminen ennen hääpäivää: Mahdollista, mutta en usko. Punkkaamme varmaankin porukoitteni luona, sillä muuta vaihtoehtoa pienessä kylässä ei oikeastaan edes ole. Jos ei sitten halua rähjäiseen motelliin, mutta se on jo aika ekstriimiä.

Koko suku mukaan häihin, koska maalaishäät: Ei todellakaan. Sori serkunkumminkaimat, joiden kanssa en ole kommunikoinut ikinä.

Häät talkoovoimin: Pienestä budjetista huolimatta ei. Äidin kanssa saatamme tehdä yöpalatarpeet, mutta muuten tahdon läheisteni nauttivan päivästä ilman velvollisuutta ravata kyökin puolella tai huolehtia jatkuvasti muiden tarpeista.

Sukkanauhan heitto: Varmaankin. En tosin halua mitään mukahauskaa "HOHOHOO vedin täältä sun hamees alta traktorin, peräkärryn, naapurin Erkin ja palviporsaan -tyyppistä läppää, tai hampaiden käyttöä. Tai sitä, että sukkanauhan sijasta sulho löytää alushousut mallia Grandma XXXL sukkanauhan sijasta. Aika kulunutta.

Morsiuskimpun heitto: Eiköhän.

Häävalssi: Sulho tahtoo, joten joo. Minulle olisi kelvannut myös häähuojunta jonkun nyyhkybiisin tahtiin.

Morsiamenryöstö: Ei. Harvemmin naurattaa ketään, kun pari setämiestä tulee sukkahousut päässä kanniskelemaan morsianta. Ei myöskään sulhasen-, bändin-, boolimaljan-, anopin- tai yhtään kenenkään ryöstöä, kiitos!

Karaoke ohjelmanumerona: EI IKINÄ!! Jäätävintä paskaa ever. Olen pahoillani, jos jonkun mielestä sukulaismiesten kahden promillen humalassa rääkymä Marita Taavitsaisen Andre on mannaa korville. Jätetään laulaminen niille, jotka sen osaavat. Hirvittävä myötähäpeä iskee aina Satuhäitä katsellessa, kun lavalle punkevat häävieraat lurittelevat balladeja ja muut pönöttävät tuskastuneina pöydissä miettien, joka täältä voi lähteä kotiin.

Hääleikit: Mielellään ei. Ainakaan mitään sellaista, johon on pakko osallistua. Tätä täytyy suunnitella kaason kanssa, mutta toivoisin seurustelua, musiikkia ja tanssia sen sijaan, että aikuiset ihmiset hyppelevät tuolien ympärillä tai muuta tosi jännää.

Pikapano_stus ja pärstä

Ei mulla muuta kun että tulin vaan anonyymikaapista ulos ja esittelen kulahtanutta naamaani täällä! En usko että kaunis babyfaceni tuo hirveästi lisäarvoa tälle kyhäelmälle, mutta kokemukseni mukaan bloggaajan kanssa on helpompi kommunikoida, kun tietää mitä siellä toisessa päässä on. Koska kommenttejahan minä täällä kieli pitkällä odottelen!! Keekki elikkäs Cheek elikkäs poski täällä moi.

Syy melko rähjäiseen ulkonäköön on se, että selkärankani alaosa haihtuu varmaan kohta savuna ilmaan. Kävin nimittäin työhaastattelussa, ja hyvältä näyttää! Viime kesänä tuli oltua rantapummina, joten olisko vähän siistiä saada rahaa ja säästöjä!? Mieleeni putkahtelee jo montakin asiaa, jotka rahapulan vuoksi olin aluksi siirtänyt "ei oo köyhällä varaa" -pinkkaan, mutta jotka työ saattaisi mahdollistaa. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettenkö jatkossakin tekisi paljon itse. Jos työn saan, en suinkaan vetele viiden tonnin ansioita, mutta ehkä opintolainaa ei jatkossa tarvitse nostaa ihan yhtä ahkerasti kuin ennen :--) Toivotaan siis, että kaikki menee hyvin. (Kuvittelen tähän sen satuhääselostojan "vihdoin (viimein?) kaikki on hyvin" -kommentin hah)

Tää ei jostain syystä keskitä tätä tekstiä melkomoinen kakkapylly blögger

Pitsiä ja pilvilinnoja

Siinäpä vähän lauantain tunnelmia mun 30STM:n keikalta! Kannatti herätä! Leijailen vieläkin vähän pilvissä, kun ajattelen tuota iltaa. Varmaan yksi ikimuistoisimpia hetkiä elämässäni :)

Lupailin viime postauksessa kertoilla hieman häämekostani. Mekkoja minulla on kaapit täynnä, mutta kyllähän tämä on niistä kaikkein kaunein. Eikä maksanut tonneja. Jos totta puhutaan, se maksoi vain 250 euroa, eli pääsin tästä(kin) jotakuinkin opiskelijabudjetilla. Parasta tässä on vielä se, että todennäköisesti saan mekon myytyä samaan hintaan pois, sillä en usko mallin menevän aivan heti pois muodista, eikä tarkoituksenani ole yrittää tehdä puvulla voittoa.

Ei minun oikeastaan ollut vielä tarkoitus ostaa häämekkoa. Olin käynyt niitä toki huvikseni kerran aikaisemmin kokeilemassa, mutta eipä ollut heittää monta saturaista tiskiin. Entä jos vartalooni pullahtaa 30 kiloa rasvaa ennen häitä? Jos alankin inhota pukuani enkä saa sitä myytyä eteenpäin, joudun pukeutua siihen väkisin ja vihaan itseäni vielä vanhainkodissakin, koska olenhan perin pinnallinen bitch ja häissä mekko on tietenkin pääasia!? Käydessämme sulhon kanssa Jyväskylän häämessuilla kokeilin sen suurempia odottamatta muutamaa mekkoa, jotka eivät kuitenkaan pukenut torsoani kovin nätisti. Olin jo luovuttamassa, kunnes näin rekissä jotain pitsistä ja pitkää! Grrr. Puin puvun päälleni. Sulho kehui pyllyäni. Olin myyty - samoin puku.

Pitsi törröttää vähän hassusti, hups

Suurin yllätys oli se, että mekko on merenneitomallinen. En ole koskaan pitänyt merenneitomallista ja luulin aina tulevan häämekkoni olevan prinsessamallinen joka suuntaan leviävä kermakasa. Yllätyin toden teolla, kun mekko imarteli vartaloni parhaita kohtia ja näytti suoraan sanoen uskomattoman hyvältä.  Rakastuin puvun pitsiin ja todella pitkään laahukseen (josta en tähän hätään ehtinyt ottaa kuvia, shieet. No, jääpähän jotain yllätykseksi!) Aiemmin ostamani hääkengätkin sopivat myös puvun kanssa loistavasti. :--)

Koska sulhoni oli mukana kanssani sovituskopissa auttamassa mekkoa päälleni, ei ulkonäköni tule olemaan yllätys. Minulle tämä ei ole mikään ongelma, sillä nimenomaan halusin kuulla hänen mielipiteensä. Hänhän se minua eniten hääpäivänämme katselee. Olemme alustavasti suunnitelleet potrettikuvien ottoa ennen kirkkoa, joten minkäänlaista yllätysmomenttia tuskin olisi tullut muutenkaan. Olen kokeillut mekkoa päälleni kotona muutaman kerran, istunut ja tanssahdellut. Hyvältä tuntuu. Enää puuttuvat muut härpäkkeet, kuten kaulakoru ja pääkarvoihin laitettavat blingit.

Väreistä

Äääääärsyttäääää! Nimittäin huomisen tentin lisäksi mahdollinen juhlapaikkamme ei vastaa sähköpostiin. Kommunikaatio tämän kyseisen mestan kanssa on tökkinyt koko ajan ihan huolella. Paikka on meille alustavasti varattu, olemme käyneet sitä viime kesänä ihastelemassa ulkoa päin, mutta en tiedä miltä se näyttää sisältä. Kyseessä on tanssipaviljonki järven äärellä. Täydellistä! Varmaan, mutta ei voi tietää. Olisi kiva lyödä lukkoon kirkko ja pitopalvelu, mutta aikataulu venyy. Mitään muuta mainittavaa ei häärintamalla siis ole tapahtunut. Opintolainaa pitäisi taas nostaa ja mollin sivuja rämpätä kesätyöpaikan toivossa. Huonoltahan tuo tilanne taas näyttää. Ryhdyn rantapummiksi. Mieltäni onneksi piristää lauantainen lempibändini keikka <3

Kuten jo noista askartelupaskarteluistani voi päätellä, tulee häidemme väreistä yksi olemaan sininen. Olen pienestä pitäen rakastanut sinistä. Äitini yritti suostutella minua pukeutumaan vaaleanpunaiseen prinsessamekkoon isosiskoni häihin, kun olin alle kymmenvuotias. Sain hermoromahduksen ja äiti taipui siniseen mekkoon. Syytä tähän obsessioon en tiedä. Kaiken täytyy aina olla sinistä. Ystäväni ovat muutaman kerran jo hermostuneet minuun, kun olen niin kaavoihini kangistunut :--D Muiksi teemaväreiksi on valittu valkoinen ja hopea (koska pelkkä sininen ja valkoinen tuo heti mielleyhtymän isämm _ maallisista junteista, suomenlipuista seinillä ja Timo Soinin naamasta leijumassa ilmassa).

Haha, tuo hopeapallo näyttää aika surulliselta

En ole ajatellut kyllästää koko juhlapaikkaa sinisellä, vaan tarkoituksena on ripotella sitä sinne ja tänne. Kattoon tahtoisin kyllä laittaa sinisen sävyisiä pompomeja ja siniset kukat olisivat kivoja ja siniset kengät ja sininen sukkanauha ja sinistä sormuksessa ja... Niin, naisen mieli on häilyväinen! On vain vielä todella turhauttavaa miettiä koristeita, kun juhlapaikasta ei ole sataprosenttista varmuutta, enkä edes tiedä saako kattoon roikkumaan mitään. Joudun kohta vetämään itseni kiikkuun :D

Ajattelin huomenissa paljastaa vähän tulevasta hääpuvustani, joka yllätys yllätys on täydellinen. Mitäpä muutakaan muka?

Materialismionnellisuus

Postiluukku kolisi. "Siellä se onni odottaa!!" Mölisi tuleva morsio ja punkesi ruhonsa sohvalta kohti eteistä. Pettymys oli kuitenkin järisyttävän megalomaaninen, kun kuplamuoviin käärityn materian sijasta postipate toikin jotain littanaa ja ohutta. Alkoi kuitenkin hieman naurattaa.

                         Tilasin Kiinasta pussillisen herskaa. Vai oliko ne sittenkin jotain hääjuttuja? Ei voi muistaa.

Kiva rymistellä postiin, kun luulevat siellä minun tilailevan jotain nokkaan vedettäviä jauheita ulkomailta. Marssin pakettini kanssa kotiin kuola poskella valuen.

Haaaaalleeluuja!

Paketista paljastui pitsiä, joka saapui luokseni merien ylitse hämmästyttävän nopeasti, noin viikossa. Tilasin tältä myyjältä aluksi metrin mittaisen testikappaleen, joka ylitti odotukseni. Pistin saman tien pitemmän pätkän tilaukseen. Vähän himottaisi tilata myös tuota samaista pitsiä tummansinisenä, mutta koitan malttaa vielä mieleni.

Kävin aikani kuluksi myös Suomalaisessa Kirjakaupassa, josta piti ostaa vain pikaliimaa. Lähti kuitenkin vähän lapasesta. Sulho ihmetteli, kun tulin muovipussi kolisten kotiin. Hups! Kaikkea pientä ja tarpeellista tarttui mukaan, vaikka hinta hieman hirvitti ja olisin varmasti saanut samat kamat halvemmalla interneeteistä.

Tarroja, rusetteja, satiininauhaa (sekin ebaysta! Maksoi n. euron) ja se liima.

Pienen Pinterestin selailun jälkeen ryhdyin toimiin. Kieltämättä olen hieman aikaisessa tässä askarteluvimmassani, sillä naisen mieli on tunnetusti ailahteleva. Se saattaa saman päivän aikana heittää kuperkeikkaa. "MEE NYT VITTUUN SIITÄ PYÖRIMÄSTÄ!!!" muuttuu minuutin päästä "eiku tuu sittenki antaa hali" -kuiskailuksi, tai toistepäin. Nyt puhutaan kuitenkin lähes puolestatoista vuodesta. Lohduttaudun sillä, että paskarteluni tulivat tällä kertaa maksamaan yhteensä alle viisi egeä. Mitä sain aikaiseksi?

No tämmösii ihan sikamakeita pönttöjä!

Idea on siis suoraan napattu muilta, sillä en osaa olla kovin originelli uniikki lumihiutale. Nuo lasiasiat ovat kirpparilta ja maksoivat 50 senttiä kipale. Olisin raahannut niitä kotiin säkeittäin, mutta mukana ei ollut säkkiä. Piti tyytyä kolmeen. Pitänee sukeltaa lasinkeräysastiaan ja etsiä noita keväämmällä lisää.

Pönikät ovat söpösti hieman erikorkuisia.

Kävi muuten jännä laskusuhdanne näiden kanssa onnistumisessa. Eka (vasemmalla) onnistui kuin itsestään. Toisen kohdalla rusetti ei onnistunut enää millään, vaan vaati ainakin 20 yrityskertaa ja tuskastumisen, kun se ei näyttänyt yhtä hyvältä kuin ensimmäinen. Kolmannen kohdalla olin valmis heittämään lasit seinään ja perumaan häät, sillä rusetin tekeminen meni koko ajan aivan vituiksi. Onneksi sulho riensi hätiin ja tarjosi apua. Ihan hienohan siitä tuli (oikealla), enkä jaksa saada näitten takia mitään bridezillakohtauksia :--D Pirun tyytyväinen olen silti! Tilasin vielä ebaysta itsekiinnittyviä kristallitarroja, mitkä läimään tuohon rusetin keskelle. Jos ne pysyvät, mitä hieman epäilen. Erimuotosia ruokaa sisältäneitä lasipurkkeja on lisää kaapin perukoilla, mutta pitsi loppui kesken. Seuraava erä saapuu luokseni toivon mukaan ensi viikolla. Ajattelin näihin työntää sitten häissä harsokukkaa, joka on yksinkertaisuudessaan hurjan nättiä.

Häämusiikkia

Pikapäivitys! Heitin tonne ylös uuteen välilehteen mun Spotifyn hää-listalta biisuja. Eihän niitä ookaan kerääntyny vielä ku yhteensä tuommoset kuus tuntia. Ja yli vuosi aikaa häihin :----D No, ehtiipähän karsia sitten. Lisäilen sinne veisuja kun muistan, eli kannattaa tarkkailla!

Facebookin kirppiskusettajat

Verenpaineeni singahtaa nousuun kuin sadan kilon puntti penkistä tänään salilla (eli nytkähtää, muttei aivan onnistu reväyttämään verisuonta otsassa) facebookin kirppiksiä selaillessa. Nyt ei saa käsittää väärin: mielestäni kirppisten tuominen sosiaaliseen mediaan on kerrassaan loistavaa. Myyjä saa tuotteensa esille juuri sille asiakaskunnalle, joka haluaa moisia hilavitkuttimia ostaa. Normaalillakin kirppiksellä saattaisi lykästää, mutta pienemmällä voitolla ja hävikkiäkin todennäköisesti syntyisi. Ostaja taas saa haluamansa tuotteen halvemmalla. Vai saako sittenkään?

Facebookin kirppisten välistävetäjät eivät todellakaan ole uusi ilmiö. Tarkemmin ajatellen samaan sortuvat yksittäisten henkilöiden lisäksi suuret kauppaketjut ja muut vastaavat puljut. Tilataan halvalla Kiinasta ja myydään kymmenkertaiseen hintaan suomalaiselle tollerolle, joka ei tiedä paremmasta. Silti suututtaa. Tyhmähän ei ole se, joka pyytää vaan joka maksaa. Ei minua hirveästi kiinnosta, jos joku myy esimerkiksi virheostosta muutaman euron kalliimmalla, pitäähän se perse hinata postiin ja nähdä vaivaa tilinumeroitten kanssa säätämisessä ynnä muuta vastenmielistä sosiaalista toimintaa. Suoranaiset kusettajat kuitenkin aiheuttavat agrea. Muutama esimerkkitapaus:
                                              

Kyseessä on suhteellisen lievä tapaus, sillä linkitetyn lafkan voitolla myymiin tuotteisiin verrattuna hinta tulee toki halvemmaksi. En silti suurin surminkaan maksaisi noin karmeata hintaa tuotteesta, joka tulee suoraan ovelleni Kiinasta _ilman postikuluja_

Halpatyövoima rox

But wait, there's more!

Kiinalaiskätöset ja orjapalkka = helyn hinta 2,24e

Yllä oleva esimerkki taas alkaa olla sarjaa ei näin. a) Et sitten viitsinyt edes kuvata tuotetta itse, vaan nappasit kuvan suoraan ebaysta? Onnea, olet urpo. b) Vai että sisältää postituskulut, sepä ystävällistä! Tai sitten ei. Kahdeksan euron tienestit eivät ole vielä paljon, mutta moniko olisi valmis maksamaan edes kymppiä, jos tietäisi saavansa saman tuotteen kahdella eurolla ja muutamalla hilulla?

Kuvankäsittelyohjelmien asiantuntija palveluksessanne! Titanic-korukopion hinta ebayssa 2.63e, facen hääkirppiksellä hinta pompsahtaa kahteenkymppiin. Jälleen sama kuva, sillä mitäpä sitä suotta näkemään ylimääräistä vaivaa. Kyseistä Meren Sydäntä en ole koskaan livenä nähnyt, mutta voisin veikata sen olevan n. 3-vuotiaalle tytölle ihana muovikoru prinsessaleikkeihin, mutta omiin häihini en kyllä laittaiisi.

"Mutta kun PayPal on niin vaikee ja mitä jos tili tyhjenee kun kerron tunnuslukuni ja en kyllä varmasti ala kun se on niin hankalaa. Menetän rahani kiinalaiselle mafioosolle ja joudun vararikkoon!!!" Siinäpä ehkä yleisin kuulemani argumentti sille, miksi joku haluaa maksaa ylihintaa ebay-tuotteesta. PayPalin käyttäminen ei ole rakettitiedettä. Netistä löytyy useita tutoriaaleja aiheesta, esimerkiksi täältä. Kortti ei tyhjene, jollet itse tilaile euroja finaaliin löytäessäsi kaikkea ihanaa. Jos tuote ei jostain syystä tule perille, negatiivisella palautteella uhkailu auttaa aina. Jos ei kuitenkaan auta, saat maksuturvan ansiosta rahasi takaisin. Parhaimmassa tapauksessa käykin niin, että saat vahingossa tuotteen tuplana, kun hätääntynyt kiinalainen lähettää saman tuotteen uudelleen pelätessään negismerkintää ja puljunsa kaatumista. Samaan aikaan postiluukusta kolahtaa kaksi pakettia: se ensimmäinen, minkä suomalainen Posti-Pate hukkasi, ja uudelleenlähetetty tuote.

Melkoista avautumista! Lupaan ensi kerralla postata jotain iloista ja aurinkoista. Oman eteiseni lattialle on kaukaa Aasian mailta tullut materiaalionnellisuuteni täydentäjiä juurikin ebaysta. Ne ansaitsevat päästä näytille. Mutta enhän ole ainoa, joka hiiltyy kirppiskusettajista, enhän?