Trendsetter

Olen nähnyt valon. Hylkään sokeriset unelmani karkkibuffetista ja haaveeni promillehuuruisista alkoholitarjoiluista, sillä tänään taivaat avautuivat ja kaikki oli sitä myöten selvää. Karkkibuffa on so last season, eivätkä edes pullavat kersat jaksa enää innostua siitä. Ratsastan trendien aallonharjalla ja jaan tämän väkevän inspiraationi teidän kanssanne.

Ei sykähdytä. 0/5 en söisi.

Yhdessä kohti rasvaisempaa huomenta ja diabeteksen täyttämää tulevaisuutta!

Tämä tulee hautajaisiinikin. Jos joku vastustaa, jätän kaikki perinnöttä! Niin!

Mukavaa maanantaita kaikille karvaperseille<3 Tänään tulee satuhäät, hurahuhhahhei!

Uniikki lumihiutale

"Kaikki häät on olleet samanlaisia jo 15 vuotta ja silti jokainen morsiuspari jaksaa vouhkata, kuinka eivät halua mitään tusinahäitä vaan täysin omanlaiset häät. Ja kuinkas käykään, kun paikalle menet. Ihan samat häät kuin ne 10 edelliset joissa olet käynyt."
- Vauva.fi

Mielessäni on häiden suunnittelun alkutaipaleelta asti pyörinyt kysymys siitä, kuinka tehdä häistä meidännäköiset. Jos häistämme tulisi juuri tämän hetken kopio, tanssisin villisti haarovälistä reikäisissä seksikkäissä pierukollareissa edellispäivän meikit pitkin naamaa ja tukka likaisena. Sulhon haute couture -asu koostuisi Seppälän onepiece-asusta ja päätä koristaisi kuulokkeet. Jalassa tietenkin edellisjoulun malliston harmaat villasukat. Onko meitä mennä kirkossa naimisiin? Ovatko värivalintamme meitä? Kuvastaako tuo biisi imeline lyriikoineen juuri meitä (ja kahta miljoonaa muuta rakastavaista)? Kuinka nämä pitsipönttökoristeet suodatinpussiruusuineen kuvailevat meitä ihmisinä ja parina? Vastaus: en tiedä. Tiivistetysti voidaan sanoa, että kaikki on nähty ennenkin ja aivan varmasti noin sata kertaa siistimpänä versiona kuin meillä. Ratkaisu tähän ongelmaan piilee siinä, että

Häissä ei mammapalstan mukaan viihdytä, koska ne ovat kaikki samanlaisia. Ei tykätä leikeistä eikä lässynlääpuheista jotka ovat merkityksellisiä vain hääparille. Tämä johtaa häävarustekilpailuun ja setelinippujen heittelemiseen siinä toivossa, että raha luo tunnelmaa. Mitä enemmän häihin käytetään rahaa, sitä enemmän niistä on tullut spektaakkeleita. Vieraiden on PAKKO viihtyä ja ohjelmaa täytyy pukata toisensa perään niin nopealla tahdilla, että Irma-mummo heittää veivit tanssilattialla 6 tunnin yhtämittaisen seisomisen vuoksi. Häistä on tullut sirkus. Raketit paukkuvat, bändi on maksanut tuhansia koska "no ei me nyt mitään Käpylän lukion nimetöntä poikabändiä oteta meille esiintymään kun ne oli jo Seppo-Suolevin ja Iiris-Spiruliinan häissä!" ja viihteenä on photoboothia, karkkibuffaa, jonglööriä, taikuria, baari, Michael Jackson -imitaattori ja Jope Ruonansuu. Parhaimmillaan tämä kaikki kustannetaan vierailla, joille on annettu tilinumero jo kutsussa massien keruuta varten.

Koristeina ympäri juhlatilaa on tietenkin pompomeja, pilttipurkkeja, timantteja ja ruusun terälehtiä pöydällä, kynttilöitä ja raidallisia pillejä. Näitä kaikkia morsian on kyynel poskea pitkin valuen askarrellut miettien teemavärejä ja miten mikäkin väri nyt sointuu toisiinsa ja ei jumalauta nyt meni kaikki vituiksi kun kaikki ei ole täydellistä. Rahaa palaa ja ruuaksi syödään kaurapuuroa, että saadaan ne ihanat hääkorkkarit kotiutettua<3 Samaan aikaan sulho miettii kuumeisesti pääseekö tätä roskaa pakoon ja odottaa hääpäivää lähinnä siksi, että juhlien jälkeen morsio voisi viimein keskittyä muuhunkin kuin ainaiseen häähypeen. Jos vierailta jälkeenpäin kysyy yksityiskohtia häistä, ovat vastaukset luokkaa "oli siellä varmaan jotain rehuja pöydillä... en nyt muista kaikkia pikkujuttuja niin tarkasti mutta viina oli hyvää ja kaason perse jumalainen", eli loppujenlopuksi ketään ei kiinnosta.

En vaan jaksa ahdistua. Toivon, että häävieraamme viihtyisivät niinäkin hetkinä, jolloin ohjelmaa ei ole. Ymmärrän elämän realiteetit ja sen, ettei ole olemassa juhlia, joissa kaikki viihtyvät samalla tavalla. Häiden kutsulistalla ei juurikaan ole perheellisiä, joille häät varmasti ovatkin lapsenvahtijärjestelyineen lähinnä pakkopullaa. Jos häät jonkun mielestä kallistuvat kopiobullshitin ja traditioiden kyllästämän tylsyysfestin puolelle, niin ei ole pakko tulla. Kuulun onneksi siihen ikäluokkaan, ettei vielä juuri kukaan lähipiiristäni ole naimisissa. Vieraamme tuskin siis ovat kurkkuaan myöten täynnä karkkibuffaa ja photoboothia - tai häitä ylipäätään. Häiden suunnittelu on rahahuolia lukuunottamatta ihan mukavaa touhua, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Kopioin huoletta mieleiseni ideat hääblogeista. Miksi vääntää väkisin jotain omaa, kun voi hyödyntää jo olemassaolevaa ja hyväksi havaittua?

Jonkun juttu voi olla teemahäät, joillekin taas sopii kymmenen hengen piknikhäät maistraatissa käynnin jälkeen. Nämäkään eivät yllätysyllätys ole mitään uusia juttuja. Maistraattimorsioista on pikkuhiljaa tulossa mainstream-morsioita. Suomen nykyinen taloustilanne jopa liputtaa tämän vaihtoehdon puolesta. Toisille se oma juttu ovat massahäät, prinsessamorsion täydellinen onnenhekuman päivä. Uskon jokaisen parin häiden olevan omalla tavallaan uniikit ja omannäköiset, vaikka koristelut ja tarjottavat olisivat täsmälleen samat. Uniikkius syntyy paikalla olevista ihmisistä, ei niinkään tilasta, ruuasta tai ohjelmasta. Opiskelijaelämäni mieleenpainuvimmat bileet ovat olleet ahtaassa yksiössä pidetyt nyyttärikestit parhaimpien kamujen kanssa. Taustalla soi Tinakenkätyttö, ja tunnelma oli katossa.

Olipas melkoista aivopierushaibaa, mut mennään näillä! Aurinkoista lauantaipäivää, meikämorsio suuntaa pian uniikisti terdelle ja leffatreffeille kihlatun kanssa 8---)

Kynsiä ja muuta lätinää

Soittelin tänään juhlapaikamme vuokraajille. Kehoittivat ottamaan yhteyttä kesäkuussa, sillä sitä ennen mörskän ovet pysyvät visusti kiinni. ???????? Voi vuohen kives sanon minä. Ymmärrän kyllä, että paikasta vastuussa olevat henkilöt asuvat täysin eri suunnalla Suomea kuin missä kyseinen juhlapaikka sijaitsee. Asiakaspalvelutaidoissa olisi silti kehittämistä, sillä alunperin tapaaminen piti järjestää tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa. Viivästys heittää pitkän varjon suunnitelmien ylle. Kirkko voidaan toki varata ja ehkä pitopalvelukin, sillä häihin todella on vielä aikaa. Täytyy muistaa että nyt puhutaan pienestä käpykylästä, jossa vuoden kohokohta on paikallisjoukkueen pesäpallopeli ja kaksipäiväiset markkinat. Saamme siis kirkon aivan varmasti sille päivälle kuin vain mieli tekee. Olen myös noin 98-prosenttisen varma, että haluan tämä paikan häidemme viettoa varten, vaikken ole sisätiloja koskaan nähnytkään. Helpottaisi vain kummasti elämää saada varmuutta asioihin.

Pian hääsuunnittelujen alettua Sulho kysäisi minulta lenkkeilyn lomassa aionko ottaa hääjuhlaa varten hiustenpidennykset, tekokynnet, tekoripset, hampaidenvalkaisun ja solariumrusketuksen pintaan. "No en tietenkään!!!1" huudahdin, kunnes mietin asiaa sekunnin ja aloin hieman korjata sanomisiani. Omat hiukseni kyllä riittävät. Ne ovat nyt olkapäille, mutta ehtivät varmaankin vuodessa kasvaa haluamiini mittoihin. Hiusparkani vain ovat perinteistä suomalaista ohutta hamppua, josta ei ole juuri mihinkään. Jonkinlainen nutturatyylinen kampaus varmaan auttaisi tähän ongelmaan. Ripsienpidennykset luultavasti hankin, sillä lahjakas kosmetologiystäväni tekee niitä ammattitaidolla entisellä kotipaikkakunnallani. Hampaidenvalkaisua olen pohtinyt ja selaillut ebayn whitestripes-valikoimaa. Hinta ei päätä huimaa, sillä yksi paketti maksaa n. 30 euroa. Voi olla, että otan kokeiluun. Rusketuksessa luotan auringon voimaan. Ihoni on hyvin vaalea (heitämme usein arjalaisläppää) ja palaa joka ikinen kesä vaikka kuinka läträisin aurinkorasvalla. Pienet rusketusrajat olen aina onnistunut saamaan, possunpunaisen naaman lisäksi siis. Melanooma täältä tullaan :D Itseruskettaviin en halua tuketua, sillä mieleen tulee auttamatta Tuksutyylinen lopputulos:

Uhhh, mikä ihana somelainen muija

Pinterestissä olen tsekkaillut hääkynsiä ja löytänytkin monenlaisia ihania vaihtoehtoja! Omat raaputtimeni ovat onnettomat nysät, sillä tykkään pureskella niitä. Silloin tällöin käytän kynsilakkaa. Jos muistan. Tässä joitakin pinnaamiani söpöläisiä:

En osaa valita mitkä näistä on kivoimmat! Tiedossa siis kimalletta ja glitteriä :--) Todennäköisesti päädyn vaaleisiin sävyihin, vaikka nuo sinikoristeiset kynnet ihanat ovatkin. Alkaa vaan tuota sinistä olla joka tuutissa... hehe. Hirveän pitkiä kotkankynsiä en välttämättä tahdo, sillä raavin näillä nysillänikin itseltäni silmät päästä ja naaman verille. Nätit kynnet ovat silti must, kun hääpäivänä ihmiset tulevat kuitenkin tapittamaan sormuksia. Ei olisi kovin naisellista näyttää röpelöreunaisia räpylöitä vieraille :D

Einari Epätoivo

Koska olin edellisessä postauksessa kovin positiivisella päällä, aloitan tapojeni mukaisesti tämänkin ranttauksen auringon kanssa kilpaa sädehtien, hymyileväisenä ja onneni kukkuloilla! Eijjjjumalauta. Aina ei olekaan niin ihanaa häähömppää ja kukkasia ja kissanpoikia ja sateenkaaria. Joskus vituttaa rankasti.

Olin torstaina ensimmäistä kertaa työharjoittelussa. Olisi voinut mennä hyvin, vaan ei mennyt. Kotiin palattuani parahdin itkuun enkä pystynyt nukkumaan kunnolla koko yönä, vaan heräilin tunnin välein ja sydän hakkasi kylkiluiden välistä ulos. Jostain syystä otin epäonnistumiseni tosi rankasti, vaikka harjoittelu on nimenomaan HARJOITTELUA, ei täydellistä osaamista. Varmaan turha verrata itseään työntekijään, joka on painanut duunia viimeiset viisi vuotta, kun minun työkokemukseni rajoittuu viimeksikuluneeseen kahteen tuntiin. Lisätään tähän soppaan vielä hormonitoiminnan heilahtelu ja tästä johtuvat iloiset ruumiintoiminnot luokkaa seuraava gif, niin olemme päässeet haistavittu-landian porteille.

Seuraavana päivänä olisi ollut luento, mutta vähäiset yöunet ja paska fiilis johtivat siihen, että jaksoin möyriä tasan sohvalle asti. Avasin kannettavan ja katsoin ensimmäisen tuotantokauden My Mad Fat Diarya. Yleensä pahaan mieleen auttaa ylensyömisen lisäksi netissä mukavien asioiden tekeminen, vaan ei tällä kertaa. Yritin katsella ebaysta häärompetta. Ei auttanut. Lueskelin hääblogeja. Auttoi jonkin verran, kunnes tajusin, että olen vastoin odotuksiani kyhännyt omasta blogistani kummallisen negatiivisuusloukon, kun asiat eivät etene mihinkään suuntaan. ARGH! Fiilikseni kyseisellä hetkellä:

Onneksi Sulho palasi reppu selässä koulusta ja antoi haleja. Elämä voitti ainakin toistaiseksi. Onni on rakas, joka tuo suklaata ja joka jaksaa katsella itkusta turvonnutta naamaani.

Varastossa on kyllä iloisempiakin aiheita, kuten mekkomakustelupostaus ja asiantynkästä kaavailemistani hääkynsistä. Sulho ehdotti, että voisin kirjoitella jotain hänen sormuksestaan. Ei laisinkaan kakka idis.

Mää en taho!

Häätraditio. Kuulostaa vanhoilliselta ja melkoisen kuivalta. En ole vielä sen tarkemmin miettinyt häidemme ohjelmapuolta, vaan koonnut soittolistaa ja haaveillut juomapuolesta ja loistavista bileistä. Meille todennäköisesti tulee muutama "no tää nyt kuuluu häissä olla" -juttu, mutta ihan kaikkia ohjelmanumeroita tai traditioita en sulata.

Kirkko: Kyllä, vaikka emme ole uskonnollisia. Miksi? Koska pidän entisen kotipaikkakuntani pienestä kirkosta, jossa olen aina haaveillut meneväni naimisiin. En oikeastaan keksi tähän mitään järkevää syytä, vaikka varmaan pitäisi. Minusta ei tunnu pahalta mennä kuuntelemaan Raamatun sanaa tai virsiä. Olen ollut aikanaan seurakuntanuori, joten mitään uutta ei ole tiedossa. Toki voisimme pyytää papin tai maistraatista siviilivihkijän siunaamaan meidät vaikka metsään lammen juurelle, mutta en koe sen olevan minun juttuni.

Erillään nukkuminen ennen hääpäivää: Mahdollista, mutta en usko. Punkkaamme varmaankin porukoitteni luona, sillä muuta vaihtoehtoa pienessä kylässä ei oikeastaan edes ole. Jos ei sitten halua rähjäiseen motelliin, mutta se on jo aika ekstriimiä.

Koko suku mukaan häihin, koska maalaishäät: Ei todellakaan. Sori serkunkumminkaimat, joiden kanssa en ole kommunikoinut ikinä.

Häät talkoovoimin: Pienestä budjetista huolimatta ei. Äidin kanssa saatamme tehdä yöpalatarpeet, mutta muuten tahdon läheisteni nauttivan päivästä ilman velvollisuutta ravata kyökin puolella tai huolehtia jatkuvasti muiden tarpeista.

Sukkanauhan heitto: Varmaankin. En tosin halua mitään mukahauskaa "HOHOHOO vedin täältä sun hamees alta traktorin, peräkärryn, naapurin Erkin ja palviporsaan -tyyppistä läppää, tai hampaiden käyttöä. Tai sitä, että sukkanauhan sijasta sulho löytää alushousut mallia Grandma XXXL sukkanauhan sijasta. Aika kulunutta.

Morsiuskimpun heitto: Eiköhän.

Häävalssi: Sulho tahtoo, joten joo. Minulle olisi kelvannut myös häähuojunta jonkun nyyhkybiisin tahtiin.

Morsiamenryöstö: Ei. Harvemmin naurattaa ketään, kun pari setämiestä tulee sukkahousut päässä kanniskelemaan morsianta. Ei myöskään sulhasen-, bändin-, boolimaljan-, anopin- tai yhtään kenenkään ryöstöä, kiitos!

Karaoke ohjelmanumerona: EI IKINÄ!! Jäätävintä paskaa ever. Olen pahoillani, jos jonkun mielestä sukulaismiesten kahden promillen humalassa rääkymä Marita Taavitsaisen Andre on mannaa korville. Jätetään laulaminen niille, jotka sen osaavat. Hirvittävä myötähäpeä iskee aina Satuhäitä katsellessa, kun lavalle punkevat häävieraat lurittelevat balladeja ja muut pönöttävät tuskastuneina pöydissä miettien, joka täältä voi lähteä kotiin.

Hääleikit: Mielellään ei. Ainakaan mitään sellaista, johon on pakko osallistua. Tätä täytyy suunnitella kaason kanssa, mutta toivoisin seurustelua, musiikkia ja tanssia sen sijaan, että aikuiset ihmiset hyppelevät tuolien ympärillä tai muuta tosi jännää.

Pikapano_stus ja pärstä

Ei mulla muuta kun että tulin vaan anonyymikaapista ulos ja esittelen kulahtanutta naamaani täällä! En usko että kaunis babyfaceni tuo hirveästi lisäarvoa tälle kyhäelmälle, mutta kokemukseni mukaan bloggaajan kanssa on helpompi kommunikoida, kun tietää mitä siellä toisessa päässä on. Koska kommenttejahan minä täällä kieli pitkällä odottelen!! Keekki elikkäs Cheek elikkäs poski täällä moi.

Syy melko rähjäiseen ulkonäköön on se, että selkärankani alaosa haihtuu varmaan kohta savuna ilmaan. Kävin nimittäin työhaastattelussa, ja hyvältä näyttää! Viime kesänä tuli oltua rantapummina, joten olisko vähän siistiä saada rahaa ja säästöjä!? Mieleeni putkahtelee jo montakin asiaa, jotka rahapulan vuoksi olin aluksi siirtänyt "ei oo köyhällä varaa" -pinkkaan, mutta jotka työ saattaisi mahdollistaa. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettenkö jatkossakin tekisi paljon itse. Jos työn saan, en suinkaan vetele viiden tonnin ansioita, mutta ehkä opintolainaa ei jatkossa tarvitse nostaa ihan yhtä ahkerasti kuin ennen :--) Toivotaan siis, että kaikki menee hyvin. (Kuvittelen tähän sen satuhääselostojan "vihdoin (viimein?) kaikki on hyvin" -kommentin hah)

Tää ei jostain syystä keskitä tätä tekstiä melkomoinen kakkapylly blögger

Pitsiä ja pilvilinnoja

Siinäpä vähän lauantain tunnelmia mun 30STM:n keikalta! Kannatti herätä! Leijailen vieläkin vähän pilvissä, kun ajattelen tuota iltaa. Varmaan yksi ikimuistoisimpia hetkiä elämässäni :)

Lupailin viime postauksessa kertoilla hieman häämekostani. Mekkoja minulla on kaapit täynnä, mutta kyllähän tämä on niistä kaikkein kaunein. Eikä maksanut tonneja. Jos totta puhutaan, se maksoi vain 250 euroa, eli pääsin tästä(kin) jotakuinkin opiskelijabudjetilla. Parasta tässä on vielä se, että todennäköisesti saan mekon myytyä samaan hintaan pois, sillä en usko mallin menevän aivan heti pois muodista, eikä tarkoituksenani ole yrittää tehdä puvulla voittoa.

Ei minun oikeastaan ollut vielä tarkoitus ostaa häämekkoa. Olin käynyt niitä toki huvikseni kerran aikaisemmin kokeilemassa, mutta eipä ollut heittää monta saturaista tiskiin. Entä jos vartalooni pullahtaa 30 kiloa rasvaa ennen häitä? Jos alankin inhota pukuani enkä saa sitä myytyä eteenpäin, joudun pukeutua siihen väkisin ja vihaan itseäni vielä vanhainkodissakin, koska olenhan perin pinnallinen bitch ja häissä mekko on tietenkin pääasia!? Käydessämme sulhon kanssa Jyväskylän häämessuilla kokeilin sen suurempia odottamatta muutamaa mekkoa, jotka eivät kuitenkaan pukenut torsoani kovin nätisti. Olin jo luovuttamassa, kunnes näin rekissä jotain pitsistä ja pitkää! Grrr. Puin puvun päälleni. Sulho kehui pyllyäni. Olin myyty - samoin puku.

Pitsi törröttää vähän hassusti, hups

Suurin yllätys oli se, että mekko on merenneitomallinen. En ole koskaan pitänyt merenneitomallista ja luulin aina tulevan häämekkoni olevan prinsessamallinen joka suuntaan leviävä kermakasa. Yllätyin toden teolla, kun mekko imarteli vartaloni parhaita kohtia ja näytti suoraan sanoen uskomattoman hyvältä.  Rakastuin puvun pitsiin ja todella pitkään laahukseen (josta en tähän hätään ehtinyt ottaa kuvia, shieet. No, jääpähän jotain yllätykseksi!) Aiemmin ostamani hääkengätkin sopivat myös puvun kanssa loistavasti. :--)

Koska sulhoni oli mukana kanssani sovituskopissa auttamassa mekkoa päälleni, ei ulkonäköni tule olemaan yllätys. Minulle tämä ei ole mikään ongelma, sillä nimenomaan halusin kuulla hänen mielipiteensä. Hänhän se minua eniten hääpäivänämme katselee. Olemme alustavasti suunnitelleet potrettikuvien ottoa ennen kirkkoa, joten minkäänlaista yllätysmomenttia tuskin olisi tullut muutenkaan. Olen kokeillut mekkoa päälleni kotona muutaman kerran, istunut ja tanssahdellut. Hyvältä tuntuu. Enää puuttuvat muut härpäkkeet, kuten kaulakoru ja pääkarvoihin laitettavat blingit.

Väreistä

Äääääärsyttäääää! Nimittäin huomisen tentin lisäksi mahdollinen juhlapaikkamme ei vastaa sähköpostiin. Kommunikaatio tämän kyseisen mestan kanssa on tökkinyt koko ajan ihan huolella. Paikka on meille alustavasti varattu, olemme käyneet sitä viime kesänä ihastelemassa ulkoa päin, mutta en tiedä miltä se näyttää sisältä. Kyseessä on tanssipaviljonki järven äärellä. Täydellistä! Varmaan, mutta ei voi tietää. Olisi kiva lyödä lukkoon kirkko ja pitopalvelu, mutta aikataulu venyy. Mitään muuta mainittavaa ei häärintamalla siis ole tapahtunut. Opintolainaa pitäisi taas nostaa ja mollin sivuja rämpätä kesätyöpaikan toivossa. Huonoltahan tuo tilanne taas näyttää. Ryhdyn rantapummiksi. Mieltäni onneksi piristää lauantainen lempibändini keikka <3

Kuten jo noista askartelupaskarteluistani voi päätellä, tulee häidemme väreistä yksi olemaan sininen. Olen pienestä pitäen rakastanut sinistä. Äitini yritti suostutella minua pukeutumaan vaaleanpunaiseen prinsessamekkoon isosiskoni häihin, kun olin alle kymmenvuotias. Sain hermoromahduksen ja äiti taipui siniseen mekkoon. Syytä tähän obsessioon en tiedä. Kaiken täytyy aina olla sinistä. Ystäväni ovat muutaman kerran jo hermostuneet minuun, kun olen niin kaavoihini kangistunut :--D Muiksi teemaväreiksi on valittu valkoinen ja hopea (koska pelkkä sininen ja valkoinen tuo heti mielleyhtymän isämm _ maallisista junteista, suomenlipuista seinillä ja Timo Soinin naamasta leijumassa ilmassa).

Haha, tuo hopeapallo näyttää aika surulliselta

En ole ajatellut kyllästää koko juhlapaikkaa sinisellä, vaan tarkoituksena on ripotella sitä sinne ja tänne. Kattoon tahtoisin kyllä laittaa sinisen sävyisiä pompomeja ja siniset kukat olisivat kivoja ja siniset kengät ja sininen sukkanauha ja sinistä sormuksessa ja... Niin, naisen mieli on häilyväinen! On vain vielä todella turhauttavaa miettiä koristeita, kun juhlapaikasta ei ole sataprosenttista varmuutta, enkä edes tiedä saako kattoon roikkumaan mitään. Joudun kohta vetämään itseni kiikkuun :D

Ajattelin huomenissa paljastaa vähän tulevasta hääpuvustani, joka yllätys yllätys on täydellinen. Mitäpä muutakaan muka?